33 naiselta poistettiin turhaan kohtu ruotsalaissairaalassa



33 ruotsalaisnaiselta on poistettu kohtu ilman todellista syytä Uppsalan yliopistollisessa sairaalassa. Asiasta uutisoi Expressen-lehti.

Kohdunpoistot tehtiin viime vuoden ja tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Naiset ovat iältään 33-85 -vuotiaita.

Operoinnit suoritettiin, koska sairaalan suorittamien tutkimusten mukaan potilaiden kohduissa näkyi solumuutoksia, jotka ovat merkki kohtusyövästä. Tänä vuonna sairaalassa havahduttiin kohdunpoistojen epätavallisen suureen määrään.

Selvityksessä kävi ilmi, että diagnoosit olivat virheellisiä. Operoinneille ei siis ollut minkäänlaista todellista syytä.

Uppsalan yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Johan Lugnegård kertoo sairaalan henkilökunnan olevan syvästi pahoillaan tapahtuneesta. Turhan leikkauksen läpikäyneillä naisilla on mahdollisuus hakea korvauksia.

SUOSITUIMMAT