72v nainen joutui järkyttävään tilanteeseen Pietarsaaressa – vapaaehtoiset pelastivat hengen


72-vuotias Pietarsaarella asuva nainen joutui lauantaina 15. huhtikuuta järkyttävään tilanteeseen. Hän oli poistunut kotoaan seitsemän aikaan illalla ja kaatunut.

Nainen soitti läheisilleen ja kertoi olevansa eksyksissä. Pian tämän jälkeen puhelin sammui.

Läheiset ottivat yhteyttä hätäkeskukseen. Naista ryhdyttiin etsimään poliisin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepan) toimesta.

Nainen löydettiin lopulta sunnuntaiaamuna viiden aikaan 1,7 kilometrin päästä kotoaan. Hänellä oli alilämpöä ja raajat olivat paleltuneet.

Poliisista kerrotaan, että nainen löytyi Vapepan etsijöiden ansiosta. He olivat havainneet jäljen, joka johti kadonneen löytymiseen.

SUOSITUIMMAT