7v poika pelasti pikkusiskonsa tulipalosta!


Joulukuun alkupuolella lapsiperheen omakotitalo paloi maan tasalle. Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta ilman Eli-pojan rohkeaa toimintaa onnettomuus olisi saanut todella traagisen lopun.

Yhdysvaltalaisperheen Tennesseen osavaltiossa sijaitseva talo syttyi palamaan yöllä. Karmeaan tilanteeseen heränneet Chris ja Nicole Davidson ehtivät hakea kaksivuotiaan Elijahin ja seitsemänvuotiaan Elin huoneistaan. Alle kaksivuotias Erin jäi kuitenkin loukkuun, koska lieskat löivät oven ulkopuolella.

Perheenisä totesi, että pikkutyttö on pelastettava ikkunan kautta. Ulkona Chris kuitenkin huomasi, ettei hän ylety kiipeämään ikkunasta sisään. Kaikeksi onneksi Eli-poika uskaltautui lähtemään rohkealle pelastusreissulle. Isä auttoi häntä kiipeämään ylös ja poika kävi hakemassa siskonsa turvaan.

– Minua pelotti, mutta en voinut antaa siskoni kuolla, Eli kertoi perheen sunnuntaina CNN:lle antamassa haastattelussa.

Ilman pojan sankarillista toimintaa Erin olisi menehtynyt. Kun palokunta tuli paikalle, talo oli ilmiliekeissä, eikä mitään olisi ollut enää tehtävissä.

Vanhemmat ovat luonnollisesti äärettömän ylpeitä pojasta. Eli on heidän sijaislapsensa, yhteensä he ovat toimineet sijaisvanhempina peräti 34 lapselle. Kaksi perheen muuta lasta ovat adoptoituja. Vanhemmat pystyivät toimimaan järkyttävässä tilanteessa rauhallisesti, sillä kumpikin heistä on toiminut aiemmin palokunnassa.

SUOSITUIMMAT