Ai mitä? Lainan voi oikeasti saada edullisemminkin


Kaikki mitä ikinä halusitkaan tietää lainoista ja niiden hankkimisesta. Aivan, lainanhaku ei välttämättä olekaan niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Parhaimmillaan se on juuri omaan tilanteeseen sopiva, edullisilla koroilla varustettu apu, pahimmillaan kuukausittainen riesa ja piikki takapuolessa.

Onneksi apua on tarjolla. Loanscouter.com vertailuttaa lainantarjoajat ja lainatuotteet juuri tilanteeseesi perustuen. Näin ollen lainanhaku kilpailutuksen avulla tekee prosessista himpun verran helpomman.

Kaikkihan jo tietää mikä laina on

Jos aloitetaan perusteista, laina on tietyn tahon lainaamaa rahaa lainan saajalle, josta syntyy velkaa. Lainanottaja on velvollinen maksamaan velasta korkoa, kunnes laina on maksettu kokonaisuudessaan takaisin. Lainat voivat koskea tiettyä, kertaluonteista summaa, tai ne voivat olla käytettävissä toistaiseksi voimassa olevana luottona, tiettyyn rajaan asti. 

Lainoja on monenlaisia, yksinkertaisimmillaan ne ovat joko vakuudellisia tai vakuudettomia, ja lopulta ne voivat olla:

  • Kulutus- ja joustoluottoja
  • Pikavippejä eli pikalainoja
  • Vertaislainoja
  • Asuntolainoja
  • Autolainoja
  • Luottokortteja

Kaikki jo varmasti tietävätkin, että lainaa haetaan joko pankilta tai muulta rahoituslaitokselta omilla henkilötiedoilla. Lainanhaussa painaa ensinnäkin henkilökohtainen luottoluokitus sekä tulot. Mutta harvempi saattaa olla tietoinen siitä, että myös aikaisempi lainanhaku sekä viivästykset lainan takaisinmaksussa vaikuttavat myös tulevaisuudessa saataviin lainoihin. Nimittäin haitallisesti, sillä vaikka luottotiedot olisivatkin kohdallaan, saattaa pisteet laskea luottoluokituksen osalta.

Lisäksi lainan korkeammat korot tarkoittavat korkeampia kuukausimaksuja, joten niiden takaisinmaksu kestää kauemmin kuin alhaisemman koron omaavien lainojen.

Miten sitten löytää edullinen laina?

Edullisin laina löytyy aina kilpailuttamalla eri lainantarjoajat sekä lainatuotteet. Apuna tässä voi käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten laskentataulukkoja tai erityisiä palveluita, jotka ovat juuri tehty tätä tarkoitusta varten. Loanscouter on yksi esimerkki tällaisista palveluista, joka kilpailuttaa veloituksetta hakijan tilanteeseen perustuen parhaimman hinnan lainalle, sekä kuluiltaan että koroiltaan.

Miten lainat toimivat?

Lainoille voidaan erotella yleensä neljä eri ominaisuutta: pääoma, korko, erämaksu ja laina-aika. Ne auttavat päättämään, sopiiko etsimäsi laina tarkoitustasi varten ja kuinka edullinen se todellisuudessa tulee olemaan. Huomioi siis seuraavat kohdat etsiessäsi edullista lainaa.

  • Pääoma: Itse rahamäärä, joka lainataan lainanantajalta. Se voi olla kaikkea muutamasta sadasta eurosta aina useisiin kymmeniin tuhansiin tai jopa satoihin.
  • Korko: Korko on hinta, joka maksetaan kyseisen summan lainaamisesta. Se maksetaan itse pääoman lisäksi lainasta. Lainanantajat määrittelevät lainan koron useiden eri tekijöiden perusteella (hakijan luottotiedot, lainatyyppi ja kuinka paljon aikaa tarvitaan lainan takaisinmaksuun). Korko ei siis ole todellinen vuosikorko, joka sisältää muitakin maksuja.
  • Osamaksut: Kuukausimaksu on yleensä kiinteä summa (ainoastaan korko voi vaihdella). Hyvä on huomioida, että usein lainan erien maksusta ennakkoon voi saada jopa sanktioita.
  • Laina-aika: Aika, jonka sisällä laina tulee olla kokonaisuudessaan maksettuna. Laina-aika voi vaihdella jopa muutamasta viikosta (pikavipit) useisiin vuosiin (asuntolainat).

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje