Älä unohda hakea näitä uusia veroetuja


Palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät lähestyvät.

Verohallinto kertoo tiedotteessa odottavansa esitäytettyihin veroilmoituksiin tänä vuonna enemmän korjauksia ja täydennyksiä kuin moneen vuoteen, sillä koronan myötä mukaan on tullut monia uusia veroetuja.

Palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen ensimmäinen määräpäivä on viikon päästä tiistaina 4. toukokuuta. Muut määräpäivät ovat 11. ja 18. toukokuuta. Henkilöasiakkaiden pitää tehdä kiinteistöverotuspäätöksiin mahdolliset korjaukset viimeistään 4. toukokuuta. Kiinteistöveron maksupäivät ovat 6. elokuuta ja 6. lokakuuta.

Viime keväänä 1,3 miljoonaa kansalaista täydensi tai korjasi esitäytettyä veroilmoitusta. Tänä vuonna verottaja odottaa määrän kasvavan poikkeuksellisen koronavuoden takia. Koska monet siirtyivät viime vuoden maaliskuussa tekemään etätyötä osin tai kokonaan, kodin ja työpaikan väliset matkakustannukset vähenivät. Osa puolestaan voi vähentää etätyössä aiheutuneita kustannuksia. Myös kodin ja työpaikan välisiä maskikuluja voi vähentää, jos matkaa on tehnyt julkisilla.

– Koronapandemian seuraukset kohdistuvat ennen kaikkea palkansaajien verotukseen ja heistä jopa 95 % käyttää viisaasti OmaVero -verkkopalvelua ilmoittamiseen. Mitään ihmisjonoja veroilmoituksen jättämiseen ei siksi ole odotettavissa. Ihmiset ovat olleet veroilmoitusasioista nyt hyvin kiinnostuneita ja haluavat ilmoittaa vähennykset oikein, viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki Verohallinnosta sanoo.

Uusina vähennyksinä etätyö ja maskikulut

Arviolta noin miljoona palkansaajaa jäi 2020 keväällä etätöihin vähintään vähäksi aikaa, osa koko loppuvuodeksi. He kaikki voivat nyt vähentää etätyöhön liittyviä kuluja tulonhankkimismenoina.

Verohallinto tekee kaikille palkansaajille automaattisesti 750 euron suuruisen tulonhankkimisvähennyksen, joten jos yhteenlasketut tulonhankkimismenot viime vuodelta ylittävät 750 euroa, menot kannattaa ilmoittaa.

Asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja voi vähentää vain sen mukaan, miten todellisuudessa on matkoja vuonna 2020 tehnyt. Monella nämä kulut ovat nyt tavanomaista pienemmät ja kulut pitää korjata myös veroilmoitukselle vastaamaan todellisuutta.

Asunnon ja työpaikan välisissä matkakuluissa on 750 euron omavastuu. Matkakulut siis ilmoitetaan vain, jos ne ylittävät 750 euroa.

Jos on käyttänyt kasvomaskia joukkoliikenteessä kodin ja työpaikan välisillä matkoilla ja ostanut maskit itse, voi vähentää maskien kustannukset verotuksessa asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina. Jos on käyttänyt työnantajan tarjoamia maskeja, vähennystä ei saa tehdä.

Maskivähennyksen määrä on kaksi euroa jokaiselta päivältä, jona on tehnyt vähennykseen oikeuttavan matkan. Asunnon ja työpaikan välisiä maskikuluja voi vähentää 13.8.2020 alkaen, jolloin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi maskisuosituksen joukkoliikenteeseen.

Verohallinto lähetti aiemmin tänä keväänä 4,9 miljoonaa esitäytettyä veroilmoitusta. 2,1 miljoonaa palkansaajaa ja 1,2 miljoonaa eläkeläistä on saanut esitäytetyn veroilmoituksen maalis–huhtikuun vaihteessa.

Lisätietoja veroilmoituksesta: Näin ilmoitat OmaVerossa tai paperilla – vero.fi

SUOSITUIMMAT