Anna: Antti Luusuaniemi, 42, kärsii sydänongelmista



Anna-lehdessä on näyttelijä Antti Luusuaniemen haastattelu. Syke-sarjaa tähdittävä mies kertoo muun muassa intohimoisesta suhtautumisesta työhönsä. Hänellä on riittänyt mukavasti rooleja elokuvissa ja sarjoissa jo kymmenisen vuotta. Sitä ennen Luusuaniemi esiintyi teatterilavoilla.

Kunnianhimoinen mies ei kuitenkaan aio jäädä suosioonsa makaamaan, vaan hän haluaa rooleja myös ulkomailta. Näyttelijä tuo kuitenkin esiin, että liiallisuuksiin menevää työtahtia on syytä välttää terveydellisistä syistä.

– Minulla on mielestäni hyvä stressinsietokyky, mutta jossain raja tulee vastaan. Kun töitä ja huolia on liikaa, sydän alkaa oireilla. Ensimmäisellä kerralla rytmi­häiriöt pelästyttivät, totta kai. Kävin tutkimuksissa, ja minua kehotettiin lepäämään ja palautumaan, Luusuaniemi selostaa Annalle.

42-vuotias mies korostaa, että yksittäisillä stressijaksoilla voi olla kauaskantoiset seuraukset.

– Vaiva on kroonistuva, joten se kannattaa ottaa tosissaan. Toistaiseksi palautumiseen on riittänyt se, että pyrin pitämään sunnuntain vapaata.

SUOSITUIMMAT