Behmin salasuhde paljastui – tässä on ensimmäinen yhteiskuva


Seiskan mukaan muusikko Rita Behm, 26, ja kirjailija Miki Liukkonen, 32, seurustelevat. Lehti on saanut vahvistuksen romanssille parin lähipiiristä.

Salassa pidetyn suhteen puolesta näyttäisi puhuvan myös Liukkosen tyylikäs mustavalkoinen Instagram-selfie, jonka taustalla näkyy Behm. Kuvatekstinä on ainoastaan dynamiitti-emoji.

Behm ei ole kertonut suhdeasioistaan julkisesti, mutta syyskuun lopussa Liukkonen avautui Iltalehdelle kuoleman rajoille johtaneesta alkoholismistaan, joka päättyi absolutismiin ja rakkauteen.

– Seurustelen upean taiteilijan kanssa, jonka varmasti monet tuntevat, hän kun on rikkonut monia listaennätyksiä ja kahminut albumillaan lähes kaikki palkinnot viimeisen vuoden sisällä. Olen onnellisempi kuin koskaan.

Vuonna 2020 esikoisalbuminsa Draaman kaari viehättää julkaissut Behm voitti viime vuoden Emma Gaalassa peräti seitsemän palkintoa.

Liukkonen on ollut ehdolla Finlandia- ja Runeberg-palkinnon saajaksi. Hän on myös muusikko ja hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö.

Lähde: Seiska

SUOSITUIMMAT