Frederik hekumoi yhdessä vietettyä yötä Erika Vikmanin kanssa!


Junttidiskon kuningas Frederik eli Ilkka Sysimetsä, 75, on kirjoittanut värikkään Harva meistä on Frederik -elämäkerran yhdessä toimittaja Tommi Pietarisen kanssa.

Kirjan muistelmissa ei säästellä tarinoita ”Reetun” lukuisista naisseikkailuista, joista yksi tapahtui Dannyn eli Ilkka Lipsasen, 48, nykyisen ex-avovaimon, vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikmanin, 27,kanssa. Frederikin vaiherikkaan elämän varrelle on mahtunut lukuisia seksiseikkailuja ja hän kertoo kirjassa viettäneensä yön myös Vikmanin kanssa, mutta ei sano kajonneensa kaunottareen, koska periaatteensa mukaisesti ei halua sekaantua varattuihin naisiin.

Yhteinen yö Vikmanin kanssa tapahtui kirjan mukaan kesällä Helsingissä Teatteri-ravintolan 20-vuotisjuhlien jälkeen. Tuolloin Vikman ja Danny olivat vielä virallisesti yhdessä, vaikka asuivat eri paikkakunnilla.

Frederik kertoo kirjassa lähteneensä seurueen mukana jatkoille räppäri Sini Sabotagen ja tämän miehen luo puoli neljältä aamuyöllä. Mukana jatkoilla oli myös ”huippumallin mitat täyttävä” Vikman, joka sanoi Frederikille, että miehen ei kannata enää lähteä ajamaan kotiin ja pyysi häntä jäämään viereensä nukkumaan. Sitten Vikman alkoi pumpata kahden hengen ilmapatjaa, jonka päälle he asettuivat.

Frederik muistelee kirjassa tilannetta ja tuntemuksiaan sillä hetkellä.

”Olin onneni kukkuloilla, enkä ollut uskoa silmiäni, joten suljin ne. Mieleeni vyöryi eroottisia kuvia, aistimuksia ja tunteita. Oikeastaan oli jo aamu, mutta en viitsinyt huomauttaa moisesta pikkuseikasta, sillä tämä hemaiseva leidi kaivoi jo komerosta esiin kahden maattavaa uimapatjaa, jonka hän levitti olohuoneen lattialle. Sitten hän alkoi polkea siihen tomerasti ilmaa. Minä istuin rauhallisesti sohvalla. Kun patja oli saavuttanut muhkeat muotonsa, kellistyimme sen päälle vierekkäin. Muhkeiksi havaitsin myös seuralaiseni muodot, kun hän kumartui levittämään yllemme peiton.”  

Kun Frederik heräsi päivän kajastukseen, hän ajatteli kaiken olleen vain unta.

Avatessani silmäni näin valokiilan leikkautuvan verhojen raosta hämärään huoneeseen – päivä oli ehtinyt jo pitkälle. Se oli vain kaunista unta, ajattelin pettyneenä, mutta sitten tunsin toisen kehon lämmön, ja kohottautuessani peiton alta hahmottui kurvikas nainen, jonka rauhallinen hengitys palautti mieleeni yön tapahtumat. Se oli kuin olikin totta, vieressäni makasi suomalainen Milon Venus, upea tangokuningattaremme Erika Vikman, johon en ollut tohtinut yöllä koskea.” 

Erika Vikman ja Danny ilmoittivat erostaan syyskuun alussa. Vikman ei ole kommentoinut Frederikin kirjaväitettä.

harva-meista-on-frederik-kirja

Tommi Pietarisen ja Ilkka Sysimetsän kirjoittama Harva meistä on Frederik -elämäkerta (Otava) julkaistiin 28. lokakuuta.

Kuvat: Jyri Laitinen

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje