Frozen 2 esitetään huomenna Turussa maksuttomana ulkoilmaelokuvana!


Turun nuorisovaltuusto järjestää torstaina 10.9. klo 21 Brinkkalan sisäpihalla ulkoilmaelokuvatapahtuman, jossa esitetään Frozen 2.

Katso yläpuolelta elokuvan laulu ”Saavu jo” Katja Sirkiän ja Suvi Teräsniskan laulamana.

Katsomoon otetaan tänä vuonna kuitenkin vain 150 ensimmäistä vaadittujen turvavälien ylläpitämiseksi. Vuonna 2019 katsomoon mahtui 350 henkilöä.

Elokuvaa katsomaan tulevien toivotaan saapuvan ajoissa paikalle, jotta kulkuväylät eivät ruuhkautuisi ja turvavälit saadaan ylläpidettyä. Maskien käyttöä suositellaan. Tarjolla on käsidesiä ja kädet voi myös käydä pesemässä Kirjakahvilassa.

Maksuton ja päihteetön tapahtuma järjestetään yhteistyössä Turun Elokuvakerhon kanssa.

Nuorisovaltuuston ulkoilmaelokuvatapahtuma järjestetään nyt kuudetta vuotta peräkkäin. Nuorisovaltuusto valitsi elokuvan äänestyksen perusteella.

Tapahtumaan osallistuville suositellaan mukaan otettavaksi vilttejä ja esimerkiksi istuintyynyn, koska ilta voi olla viileä.

Brinkkalan sisäpihan osoite: Vanha Suurtori 3, 20500 Turku.

Alla elokuvan traileri.

SUOSITUIMMAT