Hämähäkkitaco on meksikolaisten uutuusherkku – maistaisitko sinä? Video


Unilad-sivusto on julkaissut videon, jossa esitellään Mexico Cityssa sijaitsevan San Juanin torin tarjontaa. Hyllyt notkuvat kaiken maailman hyönteisiä, jotka on tarkoitettu syötäväksi. Tarjolla on muun muassa suklaakuorrutettuja skorpioneja.

Nyt torille on tullut uutuustuote. Kyseessä on tarantellataco, joka nimensä mukaisesti sisältää hämähäkin, tacokuoren ja salsaa. Puisevalta kuulostavan ”herkun” valmistus aloitetaan polttamalla tarantellan jaloista myrkylliset karvat pois. Tämän jälkeen hämähäkki upotetaan alkoholiin ja friteerataan.

Meikäläisistä ruokalaji kuulostaa luonnollisesti lievästi sanottuna erikoiselta, mutta tarantellataco on saanut karvat pystyyn laajemminkin. Meksikossa on 67 eri tarantella- eli lintuhämähäkkilajia, joista kolme on uhanalaisia. Myös jälkimmäisiä yksilöitä päätyy torille myytäväksi.

Viranomaiset muistuttavat, että uhanalaisen hämähäkin käsittelystä on seurauksena sakko tai pahimmassa tapauksessa linnatuomio. Myös tacon syöjä syyllistyy rikokseen.

Hyönteisten syömisellä on Meksikossa vuosituhansia kestäneet perinteet. Joskus puhutaan jopa ”askeettien kaviaarista”, vaikka suomalaisittain touhusta on luksus kaukana.

Katso Uniladin video alta.

SUOSITUIMMAT