Hinauspalvelu järkyttyi vakavaa onnettomuutta kuvaavien ihmisten käytöksestä


Etelä-Pohjanmaalla operoiva Hinaus ja Tuuppaus -niminen hinausliike julkaisi Facebookissa varoittavan päivityksen, jossa ihmetellään ihmisten käytöstä onnettomuuspaikalla.

Uteliaat ja onnettomuuspaikkaa kuvaavat ihmiset aiheuttavat täysin tarpeettomia vaaratilanteita ja jopa hengenvaaran paikalla oleville ammattilaisille.

Hinauspalvelun päivityksessä muistutetaan heti aluksi eräästä tieliikenteen tärkeästä asiasta, josta ei luulisi tarvitsevan edes erikseen mainita: Keltainen vilkku tiellä varoittaa poikkeavasta tilanteesta.

– Eilen sattui vakava onnettomuus kun raskas yhdistelmä törmäsi työtehtävässä ole olevaan hinausautoomme valtatie 8:lla. Onneksi asiakkaamme ja kuljettajamme olivat autoista ulkona ja selvisivät vammoitta. Törmänneen auton kuljettajakin selvisi vähäisin vammoin. Näkyvyys suoralla oli hyvä.

Uteliaat ja onnettomuutta kuvanneet ihmiset kuitenkin asettivat onnettomuuspaikalla olleet auttajat hengenvaaraan.

– Hämmästyttävää oli onnettomuuspaikalla uteliaiden kuvaajien toiminta. Kuvaajat/uteliaat aiheuttivat useita vaaratilanteita omalla typerällä käytöksellään 👎. Työmaalla oli lukuisia palomiehiä, hinausmiehiä, konemiehiä ja kuljetusliikkeen edustajia työssä, joiden terveyttä ajattelemattomat vaaransivat. Keskitytään tiellä ajoneuvon kuljettamiseen, niin sattuu vähemmän. Kiitollisena, että kaikki ovat hengissä 🙏.

Päivitystä kommentoi myös eräs hinausauton kuljettaja, joka lisäsi karun faktan ammatin vaaroista.

– Moottoritiellä ihmiset ajaa ohi metrin päästä satasen vauhdissa, ei kaikki mutta monta, mies kirjoittaa.

Alla hinausliikkeen päivitys ja tilannetta selvittäneiden ammattilaisten ottamia kuvia onnettomuudesta.

Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje