HS: 13v lapsen ryöstänyt naispappi menetti virkansa – Helsingin tuomiokapituli erotti


Helsingin Sanomat teki pari vuotta selvityksen, jossa käsiteltiin pappien ja kirkon lehtorien tekemiä rikoksia. Varsinaisen artikkelin idea oli se, että peräti 80 prosenttia rikoksista ja tuomioista oli jäänyt käsittelemättä tuomiokapituleissa.

Helsingin Sanomien selvityksessä tuli esiin myös erään naispastorin tehtailemat rikokset. Hänet oli pappisvirkansa aikana tuomittu 26 rikoksesta, joihin lukeutui muun muassa kuusi pahoinpitelyä ja yksi törkeä pahoinpitely.

Naispastori oli lyönyt kadulla vastaan tullutta naista fileerausveitsellä poskeen. Toinen räikeä rikos liittyi 13-vuotiaan lapsen ryöstämiseen koulumatkalla. Saaliiksen nainen oli saanut yhden euron.

Nyt Helsingin Sanomat uutisoi, että Helsingin tuomiokapituli on erottanut 55-vuotiaan naispuolisen pastorin pappisvirasta pysyvästi. Nainen ei ollut rikoksia tehdessään papin virassa, mutta hänet oli vihitty papiksi vuonna 2002. Pappislupaus edellyttää esimerkillistä toimintaa niin työ- kuin vapaa-ajalla.

SUOSITUIMMAT