Huoltomiehet kohtasivat mykistävän näyn – ”harjoittelija vaihtoi luultavasti alaa”


Ringa-niminen nainen on kertonut Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmässä jokin aika sitten tapahtuneesta sattumuksesta. Huoltomiehet olivat olleet tulossa hänen asuntoonsa. Ringa myöntää, että paikat eivät ole aina ihan viimeisen päälle kunnossa ja hän oli ryhtynyt siivoamaan viime tingassa.

Hän oli laittanut kuulokkeet korville ja musiikin soimaan imuroinnin rivakoittamiseksi. Homma oli pian mennyt niin hikiseksi, että Ringa oli päätynyt riisuutumaan ilkosilleen. Pian vastassa oli ollut tahra eteisen lattialla, jota hän oli ryhtynyt hinkkaamaan konttasillaan.

– Olen antanut niille (huoltomiehille) luvan tulla omilla avaimilla mun asuntoon silloin, kun en ole itse kotona. No nehän sitten tuli, kun en musiikeiltani kuullut ovikelloa. Varmaan mahtava näky, kun ensimmäisenä kun ovesta astuu sisälle, näkyy mun ”kolmas silmä”, Ringa selostaa pilke silmäkulmassa.

Lisämausteen tilanteeseen oli vielä antanut se, että nainen oli hoilottanut täyttä kurkkua Martti Servon ”On viiiiikonloppu eessä taas”.

– Mä luulen, että se harjottelijapoika, joka oli siinä vanhemman huoltomiehen mukana, traumatisoitui niin pahasti, että vaihtoi alaa, Ringa päättää huvittavan selostuksensa.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Seura: Maria Lund kulkee sokeripalat rintsikoissaan – tässä syy

Maria Lund kertoo Seura-lehden haastattelussa sangen erikoisesta tavastaan. Hän nimittäin tunkee usein ennen esiintymistä sokeripaloja rintaliiveihinsä. Syynä on esiintymisjännitys.- Jännitykseen minua auttaa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje