IL: Asiantuntijat paljastavat – tämä rokotteen tehosta deltamuunnosta vastaan nyt tiedetään


Suomeen rantautunut koronaviruksen delta-variantti herättää huolta kansassa. Uuden virusmuunnoksen tiedetään olevan nopea tarttumaan. Myös koronarokotteiden teho deltamuunnosta vastaan mietityttää.

Iltalehti haastatteli aiheesta kolmea alan asiantuntijaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan delta-variantin taudinaiheuttamiskyky ei ole muuttunut muista varianteista.

– Kahden rokoteannoksen jälkeen suoja vakavaa tautia vastaan on oikein hyvä ja keskimäärin sama kuin muilla varianteilla. Kahden rokoteannoksen jälkeen todennäköisyys sairastua vakavasti on huomattavasti vähentynyt, Nohynek kommentoi lehdelle.

Meilahden rokotetutkimuskeskus MeVacin johtaja, Infektiosairauksien professori Anu Kantele on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa nykyisten rokotteiden odotetaan suojaavan myös delta-variantin aiheuttamilta vakavilta tautimuodoilta.

Tutkimusta rokotteen tehoa delta-varianttia vastaan vasta käynnistellään Suomessa, mutta aiemmat alfa- ja beeta-muunnokset kattaneet tutkimukset antavat olettaa, että luvassa on hyviä uutisia.

Myös rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämetin mukaan kaksi rokoteannosta suojaa hyvin silloinkin, kun kyseessä on delta-variantti.

Hänen mukaansa delta-variantti ei ole lopulta kovin dramaattinen virusmuunnos.

Kuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

IS: Bess kommentoi ikäeroa tanskalaiseen Danny-kumppaniinsa

Laulaja Bess, 30, ja tanskalainen Danny Baertelsen, ovat seurustelleet kesästä 2020 asti. He tapasivat missikisayrittäjä Sunneva Sjögrenin häissä. Yli...

Varoitus! Suomalaisnaiselta huijattu 150 000 euroa Facebookissa!

Lukuisilta suomalaisilta on viime viikkojen aikana onnistuttu huijaamaan rahaa Facebookin välityksellä. Järkyttävin kohtalo on poliisin tietojen mukaan Pohjois-Savossa asuvalla naisella. Hän menetti...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje