IL: Näyttelijä Hannele Lauri rajussa kolarissa, kun auton jarrut pettivät


67-vuotias näyttelijä Hannele Lauri koki juhannuksen tienoilla kauhistuttavan läheltä piti -tilanteen.

Hannele kertoi, että pelkäsi henkensä lähtevän tapauksessa. Hän oli tuolloin matkalla Lahdessa sijaitsevaan hammaslääkäriin ja vauhtia oli 50 km/h, kun auton jarrut pettivät täysin. Seiska-lehti kertoi asiasta ensin.

Edessä oli liikennevalot sekä neljä muuta autoa ja kun Hannele alkoi jarruttamaan, niin ne löivät vain tyhjää. Hän kertoi, ettei tilanteessa auttanut kuin yrittää kääntää kulkupeli ojaan, mutta tämän seurauksena hänen auto osui edessä olevaan autoon.

Hannelen auton oikean puoleinen ovi ei auennut kolarin jälkeen. Hän satutti niskansa, mutta tapaturmassa ei käynyt kenellekään pahemmin. Paikalle tuli paloauto ja ambulanssi. 

Hannele jatkoi onnettomuuspaikalta suoraan hammaslääkärin kautta töihin Tampereelle leffan kuvauksiin. Palomiehet olivat tarkastaneet, että ajoneuvo oli vielä ajokunnossa.

Häntä ihmetyttää, kuinka uuden auton jarrut voivat lakata yhtäkkiä toimimasta ja miettii, että mitähän olisi käynyt jos vaikka rekka olisi tullut vastaan.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Facebook

SUOSITUIMMAT