IL: Vallilan teinisurman 14v osallisen epäillään valehdelleen ikänsä!


Helmikuussa kaksi 16-vuotiasta poikaa sai pitkät vankeusrangaistukset niin sanotusta Vallilan teinisurmasta. Uhri oli 18-vuotias mies, jonka kanssa teinipojat olivat sopineet huumekaupoista.

Puukotukseen syyllistynyt poika sai nuorena henkilönä tehdystä taposta ja kahdesta ryöstöstä yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistuksen. Toinen nuorukainen sai neljän ja puolen vuoden linnatuomion nuorena henkilönä tehdyistä avunannosta tappoon ja törkeästä ryöstöstä.

Väkivallanteossa oli oleellisessa osassa myös ”14-vuotias” poika, joka välttyi rikosoikeudelliselta vastuulta ikänsä vuoksi. Iltalehti on kuitenkin saanut käsiinsä tietoja, joiden perusteella pojan väitetty ikä ei pitäisikään paikkansa. Oikeuslääketieteellisen tutkimuksen mukaan nuorukaisen epäillään olevan ainakin 16-vuotias.

Iltalehden tietojen mukaan asian selvittäminen olisi lähtenyt käyntiin, kun poika oli joutunut hiljattain jälleen tekemisiin poliisin kanssa. Virkavalta oli huomannut nuoren tiedoista, että tämä liittyy Vallilan henkirikokseen. Poliisi oli ryhtynyt epäilemään poikaa vanhemmaksi tämän olemuksen perusteella ja passittanut tämän tutkimukseen.

Iltalehden tietojen mukaan nuorukaista vaadittiin perjantaina vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa taposta ja törkeästä ryöstöstä epäiltynä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan suostunut poliisin vaatimukseen vangitsemisesta.

SUOSITUIMMAT