IL: Toisen mahdollisuuden saanut K-supermarketin työntekijä jatkoi rötöksiään – kantoi ulos 10 000 euron arvosta lihatuotteita


Iltalehti uutisoi viikonloppuna K-supermarketin herkkuosaston iltavastaavasta, joka anasti kauppiaan arvion mukaan 10 000 euron edestä lihatuotteita työpaikaltaan helsinkiläisestä ruokakaupasta. Kavallukset tapahtuivat reilun puolen vuoden aikana vuosina 2017–2018.

Erikoisen jutusta tekee se, että jo kerran varastelusta kiinni jäänyt työntekijä sai työnantajaltaan uuden mahdollisuuden, mutta jatkoi rikollista toimintaansa.

Kauppias antoi toisen mahdollisuuden

Työntekijän rötöstelyt tulivat päivänvaloon, kun K-supermarketin myymäläpäällikkö epäili iltavastaavan anastavan tuotteita. Epäilyt vahvistuivat valvontakameratallenteilta. Videoilta kävi ilmi, että iltavastaava kävi usein lihakylmiössä, otti myymälänkin puolelta tuotteita ja vei jotain kassissa henkilökunnan tiloihin. Työvuoronsa päätteeksi mies käveli ulos täysi kassi käsivarrellaan. Sama toistui useana iltana.

Kauppias puhutteli iltavastaavaa, joka hänen mukaansa tunnusti tekonsa. Työntekijällä ei ollut varaa korvata kavaltamiaan tuotteita, joiden arvo oli kauppiaan arvion mukaan 10 000 euroa. Mutta koska kauppias muutoin piti miestä luotettavana ja hyvänä työntekijänä, hän antoi miehen jatkaa tehtävässään ja korvata anastamansa tuotteet työllä. Korvaussummaksi oli sovittu 5 000 euroa.

Rikosilmoitusta ei tehty, ja mies jatkoi työssään.

Iltavastaava teki ylimääräisiä työvuoroja sovittaakseen tekemänsä vääryyden, ja saikin maksettua takaisin 2 500 euroa.

Mutta pian ilmeni, että työntekijä jatkoi kavallusta pienemmässä mittakaavassa. Tällä kertaa kauppias kutsui paikalle vartijat ja poliisin, ja purki iltavastaavan työsopimuksen.

Käräjäoikeus tuomitsi kavalluksesta

Juttu meni vihdoin rikostutkintaan ja entinen herkkuosaston iltavastaava sai vastattavakseen syytteen kavalluksesta Helsingin käräjäoikeudessa.

Mies kuitenkin kiisti rikollisen toiminnan ja selitti kantaneensa kassissa vain treenivaatteita, ostamiaan ruokia sekä työvaatteita. Hän kertoi vieneensä työntekijöiden tiloihin vanhenemassa olevia leipäosaston tuotteita sekä juustoja, joita työntekijöillä oli lupa viedä kotiinsa.

Miehen väitteet eivät menneet läpi, ja käräjäoikeus tuomitsi entisen työntekijän kavalluksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Tuomio ei kuitenkaan saanut lainvoimaa, sillä vastaaja valitti käräjätuomiosta hovioikeuteen. Valituksessaan mies kielsi syyllistyneensä rikoksiin, tai allekirjoittaneensa 5 000 euron korvaussopimusta kauppiaan kanssa.

Hovioikeus lievensi tuomiota

Entisen herkkumestarin valitus hovioikeuteen kannatti sillä, oikeus otti huomioon vain teot, joista oli todisteena valvontakameratallenteita. Kauppiaan sana rötösten laajuudesta ei riittänyt hovioikeudelle. Todistettuja tapauksia oli kertynyt kymmenen. Hovioikeuden arvion mukaan kymmenen kassillista ruokaa vastasi arvoltaan noin 600 euroa.

Hovioikeuden mukaan vastaaja oli jo suorittanut saamansa 600 euron rikoshyödyn tekemällään ylimääräisillä työvuoroilla. Rikosnimike säilyi kavalluksena, mutta rangaistus ja korvaussummat pienenivät huomattavasti. Entinen työntekijä sai maksettavakseen 55 päiväsakkoa, joka nykyään 65-vuotiaan miehen tuloilla tarkoittaa 715 euroa. Sen lisäksi miehen tulee korvata kaupan oikeudenkäyntikulut, jotka olivat yhteensä 4 776 euroa.

Lähde: Iltalehti

Kuvituskuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT

Harri Syrjänen laittoi hampaansa uuteen uskoon – katso kuvat muutoksesta

Julkkiskokki Harri Syrjänen kertoo Instagramissa käyneessä isossa hammasremontissa. Mies on kuulemma haaveillut muutoksesta jo pidemmän aikaa. Lisäksi Syrjäsellä on ollut kaikenlaista vaivaa...

Anna Puu julkaisi someen kuvan – sai raskausspekulaatiot liikkeelle

Laulaja Anna Puu, 41, teki sometililleen postauksen, jossa oli Baltic Princess -laivan vessasta otettu kuva keikan jälkeen. Hän kirjoitti julkaisun yhteyteen näin...

Omaisten hätä on suuri! Jimi lähti joulunviettoon eikä koskaan palannut

Poliisi on tänään tiedottanut, että Jimi Repo on kadonnut. Hän oli poistunut Rovaniemellä sijaitsevasta asuinpaikastaan ennen joulua eikä koskaan palannut.

IL: Jyrki 69 kommentoi vihdoin suhdettaan Erika Vikmaniin

Erika Vikmanin ja Jyrki 69:n suhdeuutisointia seuraavat yllättyivät melkoisesti, kun kaksikon uutisoitiin jakavan yhdessä palkinnon Emma Gaalassa. Kyseiset...

Suosikkimissi Mira Salo, 41, löysi rakkauden – katso yhteiskuva

Monien mielestä kautta aikojen kauneimpiin misseihin kuuluva Mira Salo on mennyt kihloihin. Vuoden 2004 Miss Suomi kertoi iloiset uutiset Instagramissa.

IS: Matti Nykäsen tytär isänsä kuolemasta: ”Enää ei tarvitse pelätä”

Matti Nykäsen menehtymisestä tulee tänään kuluneeksi neljä vuotta. Mäkikotkan tytär Eveliina Mäntykangas kertoo Iltasanomien haastattelussa isänsä kuoleman muistopäivän aiheuttamista tuntemuksista.

Metti Forssell avoimena elämästään: ”Olin niin loppu!”

Metti ja Mikael Forssellin kolmas lapsi Ellen on nyt kuuden kuukauden ikäinen. Pienen tyttären merkkipaalu on saanut Metin miettimään, kuinka erilaista arki...

Tubettaja Roni Bäck jakoi ilouutisen somessa

Suosittu YouTubaaja Roni Bäck, 29, teki sometililleen postauksen, josta kävi ilmi, että hän ja hänen kumppaninsa Airi Mikkelä saivat esikoisen. Julkaisussa oli...

Timon koira kakki matolle, sittenpä tulikin robotti-imuri – näky ei selityksiä kaipaa!

Länsisuomalaisen Timon kotona tapahtui viikonloppuna jokaisen robotti-imurin omistajan painajainen. -Koiralla oli mennyt vatsa sekaisin, Timo kertoo.

Jasmin Mäntylä ja uusi rakas: Ensimmäinen yhteiskuva julki! Katso täältä

Jasmin Mäntylän uutisoitiin hiljattain eronneen kaikessa hiljaisuudessa kiinteistövalittäjänä työskentelevästä puolisostaan. Samaan syssyyn kerrottiin, että Jasmin oli ehtinyt jo löytää uuden rakkauden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje