IP: Rajusta talousahdingosta kärsinyt Jussi Lampi muutti pois Helsingistä ja sai nopeasti töitä


Näyttelijä Jussi Lampi, 60, kärsi viime vuonna niin vakavista talousvaikeuksista, että hän parahti Ilta-Sanomille olevansa kuolemassa vaimonsa kanssa nälkään.

Edes Lammen aiemmin hätävarana toiminut sivutyö baarimikkona ei ollut koronarajoitusten takia mahdollista, joten hän putosi täysin pohjalle. Hänellä oli ongelmia Kelan kanssa, jotka aiheutuivat hänen freelancer-pohjaisesta työstä sekä siitä, että liikunnanohjaajana toimineen Marjo-vaimon yrityksen tilillä oli rahaa. Yrityksen rahat menivät yrityksen pakollisiin kuluihin, mutta niiden takia molemmilta evättiin aluksi toimeentulo- ja asumistuki sekä Lammelta työttömyyskorvaus. Suosikkinäyttelijä joutui jopa myymään moottoripyöränsä ja panttaamaan kitaransa henkensä pitimiksi.

Paluu synnyinseuduille

Lampi on saanut elämänsä uuteen kukoistukseen muuttamalla kesällä pois Helsingistä vaimonsa syntypaikkakunnalle Alavudelle. Etelä-Pohjanmaa on Lammelle mieluisa ympäristö, sillä hän on itsekin kotoisin Lappajärveltä.

Pariskunta on Ilkka-Pohjalaisen mukaan asettunut Alavudelle mukavasti ja molemmille löytyi nopeasti töitä. Marjo sai töitä liikunnanohjaajana ja Jussi aloitti tällä viikolla Alavuden kaupungin määräaikaisena kulttuurikoordinaattorina. Työssään hän muun muassa kehittää kaupungin teatteripalveluja ainakin 2022 lokakuun loppuun asti.

Lähde: Ilkka-Pohjalainen (maksumuurin takana)

SUOSITUIMMAT