IS: Jari-Matti Latvalalta ulos­mitattiin miljoonien eurojen edestä kiinteistöjä ja autoja


Verottaja on päätynyt kovaan ratkaisuun Toyotan WRC-tallin entisen kuljettajan Jari-Matti Latvalan, 35, verokiistassa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Latvala kertoi IS:n haastattelussa, että verottaja on ulosmitannut häneltä kiinteistöjä ja autoja useiden miljoonien eurojen edestä. Ulosmittauksella varmistetaan, että hän maksaa verovelkansa sovitussa määräajassa. Jos näin ei tapahdu, ulosmitattu omaisuus muutetaan myynnillä rahaksi. Jos velka maksetaan, ulosmittaus päättyy ja omaisuus palautetaan.

Latvalalle verottajan ratkaisu tuli yllätyksenä, mutta hän totesi IS:lle, että kyseessä on rutiinitoimenpide. Hän on kiistellyt verottajan kanssa vuodesta 2018 lähtien asuinpaikastaan ja siitä, mihin maahan hänen olisi verottajan mielestä pitänyt maksaa ansiotuloveronsa. IS:n mukaan Latvala ansaitsi Toyotalla vähintään 1-1,5 miljoonaa euroa vuodessa, ja palkan lisäksi kuljettajille yleensä maksetaan tulosbonuksia. Latvala sijoittui MM-sarjassa kolmesti hopealle.

Latvala muutti vuonna 2009 Monacoon, mutta verottajan mukaan hän on asunut ja työskennellyt Suomessa vuodesta 2014 lähtien niin paljon, että rajoitettu verovelvollisuus ei päde ja ansiotuloverotus on kuulunut Suomeen. IS:n mukaan verottajan Latvalalta vaatima summa saattaa korkoineen olla jopa 5–6 miljoonaa euroa.

Latvala ajoi vielä viime vuonna täyspainoisesti MM-sarjaa, mutta menestystä ei tullut odotetusti ja hän menetti kauden päätteeksi paikkansa Tommi Mäkisen johtamasta tallista. Latvalan mukaan verottajan kanssa käyty kiista on vienyt häneltä paljon aikaa ja energiaa.

– En ole tehnyt mitään laitonta. Nyt varojeni siirtämisestä verottajan vakuudeksi aiheutuu minulle ylimääräistä vaivaa, mikä ei tietysti tunnu kivalta. Tämä vuodesta 2018 lähtien käyty taistelu on ylipäätään tuntunut erittäin raskaalta. Haluan kuitenkin saada oikeutta, ja siksi asian käsittely jatkuu.

Miehen keskittymistä ralliin ei varmasti myöskään helpottanut viime syksynä silloisen kihlattunsa Maisa Torpan ympärillä vellonut julkinen salasuhdekohu. Latvalan ja Torpan piti mennä naimisiin vuodenvaihteessa, mutta pari erosi syksyllä salasuhdekohun pyörteissä ja Torppa menikin naimisiin helmikuussa salarakkaakseen väitetyn IT-alan johtajan Mikon kanssa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Wikimedia Commons

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT