IS: Lavalle tuupertuneen Hunks-tähti Jannen sairauskohtauksen syy on selvinnyt


Scandinavian Hunks -tanssiryhmän perjantai-iltana Hyvinkäällä järjestetty show sai dramaattisen päätöksen. Janne Vaittinen tuupertui lavalle toiseksi viimeisen kappaleen aikana.

Vaittinen kuljetettiin sairaalahoitoon. Nyt Iltasanomat on tavoittanut sittemmin kotiutuneen miehen.

– Yhtäkkiä ihan jo biisin alussa mä huomasin, että motoriikka alkoi pettää. En enää pysynyt musiikin tahdissa. Aluksi meni jalat menivät kramppiin, minkä seurauksena mä putosin maahan, Janne kertaa perjantai-illan tapahtumia Iltasanomille.

– Maassa yritin vielä muutaman sekunnin ryömiä käsillä, kunnes tuntui kuin koko kroppa olisi saanut sähköiskun. Musta ihan oikeasti tuntui, että kuolenko mä tähän, Janne jatkaa.

Sairaalassa sairauskohtauksen syyksi oli selvinnyt vakava nestehukka ja ravinnonpuutos.

– Mitä lähemmäs tultiin kiertuetta, otin kovat keinot käyttöön ja söin päivässä todella vähän ruokaa ja vielä ennen keikkaa en juonut mitään nestettä, että saisin kropan näyttämään niin kuivalta kuin mahdollista, koska en ollut tyytyväinen mun rasvaprosenttiin, Janne valottaa valmistautumistaan kiertueen alkuun.

SUOSITUIMMAT