IS: Savonlinnan kuolonkolarissa menehtyneiden esikoinen syntyi tammikuussa – auton omistajalla tuoreita tuomioita liikennerikoksista


Lauantaiaamuna menehtyi Savonlinnan ohitustiellä kolme nuorta aikuista, kun poliisin arvion mukaan sadekelissä liian suurella nopeudella liikkunut auto suistui tieltä päin ajokaistojen välissä olevaa opastinpylvästä ja meni keskeltä poikki. Autossa oli neljä parikymppistä nuorta, kolme miestä ja yksi nainen.

Poliisin mukaan kolme nuorta lensi törmäyksessä autosta ja yksi jäi irronneeseen takaosaan. Hänellä oli turvavyöt ja hän oli hengissä tapaturmapaikalla, mutta menehtyi sairaalassa. Ainoa turmasta hengissä selvinnyt oli auton omistaja.

Onnettomuusauto oli Volvo-merkkinen ja se oli määrätty käyttökieltoon jo viime lokakuussa, koska sitä ei oltu katsastettu. Poliisin mukaan auton takarenkaat olivat huonokuntoiset.

Esikoinen syntyi tammikuussa

Kaksi parikymppistä naista kertoivat Ilta-Sanomille menehtyneistä kavereistaan. Heidän mukaansa turmassa menehtyi musiikillisesti lahjakas nuorukainen sekä pikkuvauvalleen omistautunut valoisa ja sydämellinen pariskunta.

Menehtyneet nuoret olivat olleet palaamassa kotiin jatkoilta aamuviiden aikaan, mutta eivät saaneet taksia, joten he kyselivät kyytiä kaverien kautta. IS:n haastattelemien ystävysten tietojen mukaan kyytiä tarjosi paikallinen nuorimies, joka myös omistaa turma-auton. Hän on ainoa turmasta hengissä selvinnyt, mutta on vakavasti loukkaantuneena sairaalahoidossa. Poliisi ei ole vielä päässyt jututtamaan häntä, joten auton kuljettajasta ei ole vielä täyttä varmuutta.

Ystävät kertoivat IS:lle olleensa järkyttyneitä kolariuutisesta ja saaneensa pian selville, että he tunsivat menehtyneet. Ystävien mukaan törmäyksessä menehtynyt pariskunta oli seurustellut useamman vuoden ja kihlautunut loppuvuodesta. Kihlaparin esikoinen syntyi tammikuussa. Ystävien oli ollut helppo huomata, kuinka paljon pariskunta rakasti vauvaansa. Nuorella isällä oli ystävien mukaan myös erittäin hyvät kokkaustaidot.

Toinen haastatelluista nuorista naisista kertoo onnettomuudessa kuolleen nuoren miehen olleen ”musikaalisesti erittäin lahjakas kaveri”. Naisen mukaan mies oli myös ”älyttömän hyväsydäminen ihminen, joka pystyi tukemaan muita, vaikka hänellä itselläänkin olisi ollut vaikeaa”.

Auton omistajalla tuoreita tuomioita liikennerikoksista

Ystävykset sanovat, että heistä tuntuu pahalta myös vakavasti loukkaantuneen auton omistajan puolesta.

– Ei tällaista voi toivoa kenellekään, he toteavat IS:lle.

IS:n mukaan auton 22-vuotias omistaja on syyllistynyt viime syksynä liikennerikoksiin. Hänet todettiin kesäkuussa syylliseksi kahteen tapaukseen.

Mies menetti lokakuussa autonsa hallinnan tahallisessa sivuluisussa, jolloin auto törmäsi liiketilan valotolppaan ja siitä edelleen toisen kiinteistön seinään. Autossa oli kyydissä yksi matkustaja, mutta henkilövahinkoja ei tullut. Mies tuomittiin maksamaan liikenneturvan vaarantamisesta 40 päiväsakkoa, eli hänen tuloillaan 240 euroa.

Joulukuussa mies ajautui autollaan lumipenkkaan 1,52 promillen humalassa. Hänet todettiin syylliseksi törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Tuomio oli 60 päivää ehdollista vankeutta sekä 50 päiväsakkoa, eli hänen tuloillaan 300 euroa.

Poliisi tutkii lauantaiaamuna tapahtunutta turmaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kolmena kuolemantuottamuksena. Myös mahdollista päihteiden vaikutusta onnettomuuteen tutkitaan.

Savonlinnan tuomiokirkossa pidettiin sunnuntaina suruhartaus, johon osallistui lähes parisataa henkilöä.

Lähde: Ilta-Sanomat

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje