Isän käytös aiheutti Sofia Belórfille traumoja – ”Pelkäsin häntä”


Sofian salaisuudet -realitysarjassaan elämästään kertova Sofia Belórf avautui viimeisimmässä jaksossa vaikeasta isäsuhteestaan.

Miss Helsinkinä tunnetuksi tullut somevaikuttaja muistelee terapeutille lapsuuttaan ja kertoo isän päihteidenkäytön ja väkivaltaisuuden aiheuttamista traumoista.

Sofia kertoo eläneensä lapsuutensa Ylivieskassa. Perheeseen kuului suomalainen äiti, marokkolainen isä sekä pikkuveli.

– Olimme ainoita perheitä, joissa oli ulkomaalaistaustainen isä. Perheeni ei ollut ihan täysin normaali, kun isäni päätyi vähän huonoille teille, Sofia kertoo terapeutilleen.

Sometähden mukaan äidin ja isän kulttuurien väliset erot olivat valtavat. Vanhemmat päätyivätkin lopulta riitaisaan eroon, eikä Sofia ole nähnyt isäänsä lähes kahteenkymmeneen vuoteen.

Sofia kertoo miettineensä yhteyden ottamista isäänsä, mutta asia on jäänyt.

– Mua vähän pelottaa, että mihin se sitten johtaa, hän miettii.

– Välillä tuntuu, että voiko siitä seurata jotain pahaa, koska se tilanne oli niin huono silloin, kun äitini ja isäni erosivat. En halua mitään sellaista.

Sofia kertoo pelänneensä isäänsä lapsena. Mallia hyvästä parisuhteesta ei ollut kotona tarjolla. Lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti Sofian ajatuksiin parisuhteesta ja miehistä.

– Muistan, että aina lapsena mulla oli sellainen ajatus, että en ikinä halua tuollaista miestä ja en ikinä haluaisi, että lapsillani olisi tuollainen isä. Se liittyy hyvin vahvasti isäni päihteidenkäyttöön, väkivaltaisuuteen ja aggressiivisuuteen. Pelkäsin häntä jossakin vaiheessa elämääni. En alussa, mutta viimeisinä vuosina kyllä.

– En ikinä haluaisi, että lapseni joutuivat pelkäämään isäänsä tai itse joutuisin pelkäämään miestäni, Sofia kertoo terapeutilleen.

Aiheesta uutisoi Ilta-Sanomat.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Poliisi etsii 57v naista – kaikki havainnot hätänumeroon 112!

EDIT 28.5.2023: Nainen on löytynyt hengissä. Poliisi kiittää kansalaisia avusta. Kadonneen kuva poistettu. Poliisi etsii tänään 27. toukokuuta kadonnutta...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje