Jake 8v <3



Viikonloppuna tuli kuluneeksi 8 vuotta siitä kun sain syliini toisen maailman rakkaimman kun poikani Jake syntyi.

Tuntuu käsittämättömälle kuinka nopeasti aika on kulunut. Tuntuu kuin olisin juuri pitänyt sylissä vastasyntynyttä kääröä ja nyt tämä käärö on jo toisella luokalla!

Saan olla päivittäin ylpeä kuinka ihana herrasmiehen alku hänestä on kasvanut.

Jake tuo äidille aina kukkia, avaa naisille ovet, hän pohdiskelee syvällisiä ja puhuu tunteistaan sekä oikeudenmukaisuudesta ja vauhtiakin riittää.

On ollut aina liikuttava huomata kuinka toiset huomioonottava Jake on ja saamme myös aina hänen sosiaalisista taidoistaan hyvää palautetta.

Lapset kasvaa ihan liian nopeasti. Haluaisin pitää heidät aina pieninä, jotta voisin ikuisesti suojella heitä kaikelta pahalta.

Toisaalta on myös hienoa nähdä kuinka mahtavia tyyppejä heistä kasvaa ja käydä huikeita keskusteluja heidän kanssaan ja todeta, että he tulevat kyllä varmasti pärjäämään elämässä!

Tuntuu etuoikeutetulta saada olla äiti. Kiitos ihanasta syntymäpäivä viikonlopusta kaikille osallisille ja onnea Rakas Jake <3

Kuvat: Kotialbumi sekä Studio Mimietnode


VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Syöpäsairas Janita Lukkarinen paljasti sydäntäsärkevän salaisuuden – ”Tyttäreni syntyi kuolleena”

Parantumatonta imusolmukesyöpää sairastava Janita Lukkarinen, 27, on paljastanut Seiskalle synkän salaisuuden, joka on vaivannut häntä pitkään ja jota hän on alkanut ajatella sairautensa...

Dannyn 19-vuotias seuralainen sydämen kera: ”Hyvää syntymäpäivää lempi-ihmiselleni!” Katso yhteiskuva juhlista

Musiikkineuvos Ilkka "Danny" Lipsanen täytti 24. syyskuuta kunnioitettavat 78 vuotta. Syntymäpäivää juhlittiin Kirkkonummella Långvikin kokous- ja kylpylähotellissa. ...

Tässä on maailman paras työpaikka… lemmikillesi!

31 % suomalaisista matkailijoista ilmoittaa kokevansa eroahdistusta lemmikin kotiin jättämisestä. Kotona vietettyjen karanteenikuukausien jälkeen lemmikkimyönteisten hotellien kysyntä onkin kasvanut peräti 300 prosenttia...

Netissä ihmetellään Jaajo Linnonmaan paluuta Aamulypsyyn – THL: Koronatestin negatiivinen tulos ei vapauta karanteenista

Radio Suomipopin suosittu Aamulypsy katosi yllättäen eetteristä kahdeksi päiväksi, kun ohjelmapaikalla kuultiin maanantaina ja tiistaina aiempia lähetyksiä. Aamulypsyn pitkäaikainen...

Koronarajoituksia kritisoineen Jethro Rostedtin yökerhossa korona-altistuminen – avautuu nyt saamastaan someryöpytyksestä

Televisiosta tuttu kiinteistönvälittäjä ja yrittäjä Jethro Rostedt julkaisi viime viikolla Facebookissa pitkän kirjoituksen, jossa hän kritisoi koronapandemian aikana korostunutta yökerhojen syyllistämistä viruksen...

Espoossa laajoja joukkoaltistumisia koronavirukselle – oletko ollut näissä paikoissa?

Espoon kaupunki tiedottaa useista mahdollisista joukkoaltistumisista koronavirukselle 21.9.–25.9. välisenä aikana. Altistumiset ovat tapahtuneet alla mainituissa paikoissa, joissa on ollut...

Sampo Kaulasen Jounin Kaupan nimissä kiristetään luottokorttitietoja: ”Nyt jengi tarkkana!”

Televisiosta tuttu Sampo Kaulanen pyörittää Äkäslompolossa Lapin suurinta K-Supermarketia, Jounin Kauppaa. Jounin Kaupalla on myös erittäin suosittu Facebook-tili, jolla on yli puoli...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje