Janne Kataja järkyttyi vakavasta diagnoosista: ”Sydämeni ei olisi kauaa kestänyt


Viihdetähti Janne Kataja, 41, sai lääkäriltään pysäyttävän uutisen.

Kataja julkaisi itsestään Instagramissa kuvan, jossa hänellä oli kasvoillaan CPAP-laitteen maski. Päivityksessä hän kertoo, että hänellä on todettu vaikea uniapnea.

Kataja kertoo Ilta-Sanomille menneensä tutkimuksiin ystävänsä patistamana. Hän oli vähätellyt oireitaan, mutta tilanteen vakavuus selvisi lääkäriltä tulleen kylmäävän arvion jälkeen.

– Lääkärin mukaan sydämeni ei olisi kauaa kestänyt samanlaista menoa. Se oli karu fakta, mutta asia korjattiin yhdessä yössä, Kataja kertoo IS:lle.

Hän käyttää nyt CPAP-laitetta, jonka avulla hän saa maskin kautta öisin ylipainehengityshoitoa.

Kataja sanoo nukkuvansa laitteen ansiosta paremmin ja tuntee itsensä päivisin pirteäksi. Hän oivalsi vasta nyt, nukkuessaan hyvin, kuinka väsynyt hän oli todellisuudessa ollut.

(Juttu jatkuu kuvan alla)

Kataja haluaa esimerkillään patistaa muitakin ajoissa tutkimuksiin. Hän kertoo järkyttyneensä lääkärinsä sanoista, että yli miljoona suomalaista sairastaa uniapneaa, ja moni heistä tietämättään. Kataja huomauttaa, että esimerkiksi moni sydänkohtauksen saanut ei tiedä, että sen syy oli diagnosoimaton uniapnea.

Uniapnea ilmenee tyypillisesti kuorsauksena öisin ja väsymysoireina päivisin. Se aiheuttaa unen aikana hengityskatkoksia, jotka nostattavat verenpainetta nopeasti. Uniapneaa sairastavalla on suurentunut riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin kuten sydäninfarktiin.

Myös monet muut julkisuuden henkilöt ovat kertoneet sairastavansa uniapneaa. Diagnoosin ovat saaneet mm. kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, entinen urheiluselostaja Tapio Suominen ja näyttelijä Nicke Lignell.

Muusikko ja The Voice of Finland -tähtivalmentaja Olli Lindholm kärsi koko aikuisikänsä uniongelmista. Hänelle diagnosoitiin uniapneaa, mutta hän ei halunnut käyttää CPAP-laitetta. Vuonna 2019 hän menehtyi yllättäen 54-vuotiaana sairauskohtaukseen. Lindholmin eno Raimo Jokisalo kertoi varsinaisen kuolinsyyn olleen aortan repeämä.

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT