Jättiyllätys! Kaksi kuvankaunista tv-juontajaa Dannyn juhlakonsertin tanssiryhmässä


Ilkka ”Danny” Lipsasen 80-vuotisjuhlakiertue starttaa musiikkineuvoksen syntymäpäivänä 24.9.2022.

Dannyn juhlakiertue alkaa Turusta Tukholmaan matkaavan Baltic Princess -laivan erikoisristeilyllä ja huipentuu 5. joulukuuta Helsingin Jäähalliin, jossa esiintyvät myös mm. Virve Rosti, Arttu Wiskari, Erika Vikman, Mira Luoti ja Aki Tykki sekä alkuperäiset Islanders-jäsenet Hasse Walli ja Kaj Walliin. Äskettäin paljastettiin, että mukana ovat myös hurmaavat Step Up Ladies, jotka kävivät aikanaan esiintymässä Dannyn kanssa Kiinassa asti.

Step Up Ladies -tanssiryhmään kuuluvat muun muassa Big Brotheria juontanut Mari Sainio (o.s. Kakko), Yllytyshullut-sarjassa juontajana toiminut Teresa De Rita-Cavlek sekä nykyisin mainosalalla vastaavana tuottajana työskentelevä Sanna Vuori.

Kiertueella ovat mukana myös LAV-taustakuoron Katja Lukin, Diana Anttila ja Jennika Vikman sekä Dannyn juhlaorkesterin Petri Kokko (koskettimet ja laulu), Tapani Laastola (rummut) ja Ilkka ”Luumu” Kaikkonen (kitara ja laulu). 

Lavalle nousevat myös Kari Tapion poika, tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Jani Jalkanen (basso ja laulu) sekä Pohjoismaiden vaativimman laulukilpailun, True Talent 2011, Ruotsissa voittanut monilahjakkuus Dimitri Keiski (kitara ja laulu).

Artikkelikuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Seiska: Sabina Särkän ja aviomiehen julkinen toiminta hämmästyttää

Seiska kertoo saaneensa jo pidemmän aikaa vihjeitä, että Sabina Särkän avioliitto olisi ajautunut jonkinlaiseen kriisiin. Miss Suomen perintöprinsessana...

Saija Tuupanen joutui hakeutumaan hoitoon – ainakin yksi keikka peruttu

Saija Tuupanen kertoo Instagramissa sairastuneensa. - Voi änkeröinen! Ääni katosi ja täällä matkataan lääkäriin, suosikkilaulaja selostaa.

Seiska: Vesa-Matti Loirin, 77, terveydentila romahti – joutui sairaalahoitoon

Koko kansan tuntema näyttelijä ja muusikko Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Asiasta kertoi Seiskalle rakastetun viihdetaiteilijan lähipiiri.

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Mika Salo esitteli tyttöystävänsä – poseeraavat yhdessä hääjuhlassa

Formula 1 -kisoissa nykyisin tuomarina sekä tv-lähetyksissä kommentaattorina toimiva entinen F1-kuljettaja Mika Salo, 55, oli viime keväänä lehtiotsikoissa hämmentävien naissuhteidensa takia.

Seiska: Stefan Thermanilta meni koti alta

Seiska uutisoi, että kohuliikemies Stefan Therman on joutunut muuttamaan pois asunnostaan Helsingin kantakaupungin arvokorttelista. Seiskan mukaan Thermanin naapurit saivat...

Vappu Pimiä miehelleen: ”Se oli sen sormuksen loppu”

Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja Vappu Pimiä lomaili äskettäin miehensä Teemun kanssa kotimaassa. Pimiä kuvaili matkaa aikuisten "pussailulomaksi" ilman lapsia.

Seiska paljasti salaloman! Vaihtoiko Erika Vikman Dannyn goottirokkariin?

Erika Vikman, 29, ja The 69 Eyes -yhtyeen laulaja "Jyrki 69" Linnakivi, 53, nähdään syksyllä Vain elämää -sarjan uudella kaudella, joka kuvattiin...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje