Joulu on tulossa! Luomukinkut myydään taas loppuun


Joulukinkkujen odotetaan jälleen menevän kuin kuumille kiville.

Kotimaiseen laatulihaan erikoistunut Tamminen Oy odottaa kasvavaa menekkiä joulunaluskauden tuotteille ja tietää jo myyvänsä tänäkin vuonna loppuun kaikki tuottamansa luomulaatuiset joulukinkut.

Joulunalusajan tuotteet ovat olleet kauppojen hyllyissä jo marraskuun alulta asti, ja joulutuotteiden huippusesongin odotetaan alkavan viimeistään viikkojen 49 ja 50 taitteessa eli pian itsenäisyyspäivän jälkeen.

– Markkinoilla näkyy nyt selvästi positiivinen vire. Joulusesongista saattaa hyvinkin tulla aktiivisempi kuin edeltävinä vuosina. Vaikka isoja tapahtumia ei vielä täysillä järjestetäkään, nyt uskalletaan jo liikkua, nähdä kavereita ja kokoontua työporukoilla pikkujoulujen ja muiden illanviettojen merkeissä. Jouluna taas laitetaan ruokaa ennen kaikkea perheen kesken yhdessä, kertoo Tammisen toimitusjohtaja Pasi Tamminen.

Tammisella tuotetaan joulukinkkuja tänä vuonna reilu 250 000 kg, josta kaikki on kotimaista ja käsinleikattua. Luomukinkkujen osuus on noin 60 000–70 000 kg, jolla määrällä Tamminen on selvästi Suomen suurin luomukinkkujen tuottaja. Määrät ovat viime vuoteen nähden hienoisessa kasvussa.

– Olemme jo monena jouluna myyneet loppuun kaiken tuottamamme luomukinkun. Pakasteena tuotteita on saatavilla jo nyt. Marraskuulta hyvän matkaa joulukuulle jatkuvalla joulunalussesongilla kysyntä on erityisen suurta muun muassa pienille kinkuille, kypsille kinkkuviipaleille ja muille pienempien pakkauskokojen tuotteille, sanoo Tammisen myynti- ja markkinointijohtaja Tero Oinonen.

Luomulaatuisten tuotteiden menekki on kaikkiaan jatkanut tasaista kasvuaan Suomessa. Ruokasektorin koordinaatiohankkeessa toteutetun Luomu Suomessa 2020 -koosteen mukaan luomua myytiin päivittäistavarakaupoissa viime vuonna noin 409 miljoonalla eurolla, joka merkitsi 9,7 %:n kasvua vuoteen 2019 verrattuna.

Tammisella kauden valikoimista löytyvät tuoresuolattujen ja pakastekinkkujen lisäksi perinnesavustamon kypsät tuotteet, joulukinkku- ja joulufileeviipaleet sekä kauden uutuustuotteena noin kilon painoinen pikkukinkku.

– Suuri osa kuluttajista haluaa yhä helpompia ja valmiimpia tuotteita. Lisäksi monia mietityttää kotiruuan hävikki, joka halutaan pitää mahdollisimman pienenä. Siksi tavoitteemme onkin, että jokainen kuluttaja tuntee löytävänsä valikoimastamme oikeat tuotteet ”juuri minulle” ja ”juuri meille” – myös omaan joulupöytään, Tamminen toteaa.

Lähde, kuva ja reseptejä sekä valmistusvinkkejä: Tamminen

SUOSITUIMMAT