Kelalta jäi lähettämättä 25 000 päätöstä – ole tarkkana valituksen kanssa


25 000 opintotuen päätösilmoitusta paperimuodossa on jäänyt postittamatta joulukuussa Kelan tulostushäiriön takia. Kela lähettää päätökset uudelleen, ja valitusaika alkaa uudesta postituspäivästä. Päätöksen voi lukea myös OmaKelassa.

Kela lähettää tällä viikolla 25 000 paperista opintotuen päätöstä, jotka ovat jääneet tulostushäiriön takia lähettämättä asiakkaille joulukuussa. OmaKelassa päätökset olivat joulukuussa. jo joulukuussa. Jos opiskelijalla on ollut oikeus opintotukeen tammikuussa, tuki on Kelan mukaan maksettu päätöksen mukaan ajallaan. 

Nyt lähetettävissä päätöksissä lukee, että päätös on annettu ja postitettu joulukuussa 2021. Päätöksen mukana olevassa saatekirjeessä kerrotaan, että paperinen päätös postitetaan vasta nyt Kelasta johtuvasta syystä. Lisäksi saatekirjeessä kerrotaan, mihin asti päätöksestä voi valittaa. Valitusaika alkaa uudesta postituspäivästä. Valituksen kanssa täytyy olla tarkkana, sillä siinä täytyy mainita erikseen, että päätös on saatu vasta helmikuussa 2022.

Kelalla on tiedossa kaikki asiakkaat, joiden päätös on jäänyt lähettämättä. Lähettämättä jääneet päätökset ovat opintotuen päätöksiä, joissa tuki on tarkistettu vanhempien tulojen perusteella 1.1.2022 alkaen. Kela tarkistaa vuosittain opintotuen määrän oikeaksi niiltä opiskelijoilta, joiden tukeen vanhempien tulot vaikuttavat. Tarkistus tehdään uusien verotustietojen perusteella.

Lähde ja kuva: Kela

SUOSITUIMMAT