Koronapassi tulossa – voit säästää satoja euroja vertailemalla koronatestin hintoja


Koronatestien vertailussa paljastui jopa yli 200 euron eroja.

Jos esimerkiksi haluaa matkustaa ja tarvitsee koronatestin, ainoa keino päästä testiin oireettomana on mennä yksityiselle lääkäriasemalle. Sama tullee pätemään myös lokakuussa todennäköisesti käyttöön otettavaan vapaaehtoiseen koronapassiin.

Kuluttajaliitto vertaili yksityisten lääkäriasemien hintoja, joiden suurimmat hintaerot paljastuivat nimenomaan oireettoman henkilön testeissä. Myös koronatestin erilaiset lisämaksut voivat kasvattaa loppulaskua jopa sadoilla euroilla.

Kuluttajaliiton vertailussa edullisimmat PCR-testien minimihinnat olivat 109 (Seppälääkärit, Jyväskylä) ja 114 euroa (9Lives-lääkäriasema). Kalleimmat minimilaskut olivat 179,90 (Aava) ja 179 euroa (Mehiläinen). Antigeenitestien hinnat olivat välillä 149 euroa (9Lives) ja 218,20 euroa (Pihlajalinna). Edellä mainitut hinnat sisältävät Kelan korvauksen, mutta oireettoman koronatestistä sitä ei saa.

Testin listahintaan lisätään Kuluttajaliiton mukaan lähes poikkeuksetta erilaisia lisämaksuja, joita voi olla vaikea selvittää etukäteen. Kuluja voi tulla esimerkiksi lähetteiden ja vastaanottomaksujen lisäksi palvelumaksuista ja/tai laskutuslisistä. Myös näytteenotosta tai tietojen viemisestä Oma Kanta -järjestelmään voidaan periä lisämaksu. Lisälaskuun vaikuttaa myös tekeekö oirearvion sairaanhoitaja vai yleislääkäri, ja haluaako asiakas lääkärintodistuksen paperisena vai sähköisesti.

Suurin hintaero Fit to Fly -todistuksissa

Suurin hintaero oli oireettoman henkilön koronatestin Fit to Fly -todistuksessa. Halvin hinta oli vain Helsingissä sijaitsevalla Medipulssilla, 150 euroa, ja kallein Pihlajalinnan 359,30 euroa. Medipulssin hinta sisältää koronatestin sekä paperisen ja/tai sähköisen Fit to Fly -todistuksen. Pihlajalinnan hinta sisältää koronatestin, vastaanottokäynnin, paperisen ja/tai sähköisen Fit to Fly -todistuksen (sis. vastaanottokäynti), yleisen palvelu-, poliklinikka- ja toimistomaksun sekä erillisen kantamaksun.

Huhti-toukokuussa kerätyssä hinnastovertailussa oli mukana kuusi yritystä: Aava, Mehiläinen, Pihlajalinna, Terveystalo, Seppälääkärit, Medipulssi ja 9Lives seuraavilta alueilta: Pääkaupunkiseutu, Tampere ja Ylöjärvi, Oulu, Turku ja Raisio, Jyväskylä ja Jämsä, Kuopio, Hämeenlinna ja Rovaniemi.

Lähde: Kuluttajaliitto

Kuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Sairaus on levinnyt aivoihin – Beverly Hills -tähti julkaisi koskettavan videon

Näyttelijä Shannen Doherty, 52, kertoo Instagramissa, että hänen aivoistaan on löytynyt syöpäkasvain. Löydös oli tehty jo tammikuussa, mutta näyttelijä halusi tuoda asian...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje