Kultaleijona Sami Lepistö palaa Jokereihin


Jokerit vahvistaa pakkikalustoaan.

Helsinkiläisjoukkue ja muun muassa MM-kultaa Leijonissa vuonna 2011 voittanut Sami Lepistö, 36, ovat sopineet konkaripuolustajan paluusta kasvattajaseuraansa loppukauden mittaisella sopimuksella.

– Olemme todella iloisia, että voimme toivottaa Lepistön takaisin riveihimme. Hän tuntee joukkueen ja sarjan kuin omat taskunsa ja sopeutuu varmasti nopeasti jälleen päivittäiseen tekemiseemme. Saamme takalinjoillemme hänen myötään aimo annoksen kiekollista huippuosaamista ja tärkeää kokemusta, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Lepistö on esiintynyt Jokereissa kolmella viime KHL-kaudella. Puolustaja on monen muun pelaajan tavoin harjoitellut viime keväästä lähtien omatoimisesti ja ryhmässä. Pitkä odotus palkittiin vihdoin ja paluu omaan seuraan tapahtuu onnellisin mielin.

– Pitkään on ollut kovat pelihalut ja kiva on päästä takaisin hommiin. Uskoin, että Jokerit tekee liikkeitä, kun Mikko Lehtonen lähti joukkueesta, mutta en tiennyt, liittyvätkö ne minuun. Sitten Jarilta tuli soitto ja innolla hyppään takaisin messiin, Lepistö kertoi.

Lepistö on harjoitellut Helsingin Salmisaaressa kesästä lähtien ja pitänyt tuntumaa yllä. Edellisestä ottelusta on ehtinyt vierähtää kahdeksan kuukautta, mutta kokenut pelaaja uskoo rytmin löytyvän nopeasti. 

– Juhishan (Juhamatti Aaltonen) sen jo näytti, että Salmisaaresta pääsee hyvällä vauhdilla sisään, Lepistö nauroi ja viittasi Aaltosen neljään syöttöpisteeseen paluuottelussaan Liigaan viime viikolla.

– Joukkueen pariin pääsemistä, harjoittelua, peleihin valmistautumista, itse pelaamista ja sitä fiilistä, joka tähän kaikkeen liittyy, on tietysti ollut ikävä. On siistiä palata tuttuun mestaan ja hyvään joukkueeseen. Toivottavasti pystyn olemaan avuksi. Tavoite on olla parhaimmillani tärkeimmissä peleissä, puolustaja sanoi.

Lepistö on pelannut urallaan Jokereissa SM-liigassa ja KHL:ssä seitsemällä kaudella 366 runkosarjaottelua tehoin 42+119=161. Hän on helsinkiläisseuran kaikkien aikojen puolustajien pistepörssissä toisella sijalla. Hän on voittanut arvokisoissa vuoden 2011 MM-kullan lisäksi neljä pronssimitalia, joista viimeisin vuoden 2014 olympialaisissa.

Lepistö ei pelaa Jokereiden riveissä vielä keskiviikkona kotiottelussa Salavat Julajev Ufaa vastaan eikä tulevalla viiden pelin vieraskiertueella. On mahdollista, että paluu tositoimiin tapahtuu maanantaina 21.12. vierasottelussa Vitjazia vastaan.

Lepistö pelaa Jokereissa tutulla numerollaan 18.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje