”Liikalihavuus ja alkoholismi on ihmisen oma vika”, suomalaisjulkkis lataa


Julkkisbodari ja tubettaja Jooel Vatanen tunnetaan suorasukaisista mielipiteistään. Nyt mies on saanut aikamoisen kalabaliikin aikaan Snapchatin puolella.

Eräs fani lähetti viestin, jossa hän spekuloi paino-ongelmien syytä:

– Nykyään liikalihavuus johtuu nimenomaan kasvirasvoista ja liiasta hiilihydraatin saannista, joita monet ruuat on pullollaan.

Vatanen ei kuitenkaan väitettä niellyt.

– Liikalihavuus ei ole proteiinin vika, hiilihydraatin vika, eikä rasvan vika. Liikalihavuus on se ihmisen oma vika, kun se syö liikaa noita. Aina voidaan yrittää löytää joku ulkopuolinen syy, että miksi meillä on lihavia ihmisiä tai miksi meillä on alkoholisteja, julkkisbodari lataa.

– Onko se viinan vika, että meillä on alkoholisteja? Ei ole viinan vika, se on ihan jokaisen yksilön oma vika, jos ei pysty hallitsemaan sitä viinan juontia, Vatanen jatkaa.

Monet ovat pöyristyneet miehen ulostulosta.

– Kuulostaa jopa tieteenvastaiselta tää väite, harvoin noi on täysin ”oma valinta”, josta parantuu vain päättämällä vaikka oma motivaatio ja päätös onkin hyvin keskeisessä asemassa, eräs seuraaja kommentoi.

– Alkoholismin ja lihavuuden takana voi kyl joskus olla vaikka mielenterveysongelmia tai esim. jotain traumoja, toinen puolestaan kommentoi.

Mitä ajatuksia keskustelu sinussa herättää?

SUOSITUIMMAT

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä! Pakomatkalla poliisi perässään

Poliisi etsii Johanna Tukiaista, 44, jota syytetään tyttärensä sieppaamisesta, uutisoi Seiska. Seiskan mukaan Tukiaisen puolitoistavuotiaasta tyttärestä tehtiin toukokuun alussa...

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

31-vuotias Emmerdale-näyttelijä on kuollut

Näyttelijä ja muusikko Sam Gannon, 31, menehtyi yllättäen lomamatkalla Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Tiedotusvälineiden mukaan Gannon oli Kaliforniassa sukuloimassa. Kuolinsyy ei...

Mitä tapahtui Katri Helenalle? Pitävätkö huhut paikkansa?

Viikon kuluttua 76 vuotta täyttävä koko Suomen sinivalkoinen ääni, iskelmälegenda Katri Helena ei ole ollut juurikaan julkisuudessa korona-aikana, eikä varsinkaan viime huhtikuun...

Poliisi aloittaa tehostetun valvonnan näissä paikoissa

Poliisi tiedottaa aloittavansa tehovalvontajakson, joka kestää valtakunnallisesti 21. elokuuta asti. Koko Suomen kattava tehostettu valvonta käynnistyy koulujen alkamisen myötä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje