Lue tästä horoskooppisi viikolle 36 (5.9.–11.9.)


Oinas (21.3.–19.4.)

Olet ollut kiireinen viime aikoina, mutta tällä viikolla saat mahdollisuuden lepoon. Tämä voikin olla koko vuoden paras hetki ottaa omaa aikaa yksin tai kumppanisi kanssa. Lähde pois kaupungista, edes päiväksi.

Härkä (20.4.–20.5.)

Olet erityisen suosittu tänä viikonloppuna. Kutsuja satelee kaikenlaisiin pippaloihin ja avajaisiin. Töissä voi olla hieman kaoottista, mutta sinulla on silti hauskaa. Tällä viikolla olisi myös hyvä hetki esitellä tapailemasi ihastus lähimmille ystävillesi.

Kaksoset (21.5.–20.6.)

Teet jonkinlaisen läpimurron tai suuren muutoksen työelämässä. Ehkä jäät jopa eläkkeelle? Koet muutoksen helpotuksena sekä julkisen että yksityisen elämäsi kannalta. Tällä viikolla on myös mukava jatkaa jotain vanhaa projektia ja viettää aikaa lasten kanssa.

Rapu (21.6.–22.7.)

Elämässäsi tapahtuu muutos, joka on mitä todennäköisimmin parempaan päin. Haluat nyt myös olla tekemisissä perheen, naapurien tai ystävien kanssa. Mitä kivaa voisitte tehdä yhdessä?

Leijona (23.7.–22.8.)

Saat lopultakin toivottua helpotusta rahatilanteeseesi. Tuntuu hienolta pystyä esimerkiksi maksamaan pois jonkun lainan. Ole kuitenkin maltillinen siitä, kenelle kerrot parantuneesta rahatilanteestasi. Hiljaa hyvä tulee.

Neitsyt (23.8.–22.9.)

Vietät tällä viikolla aikaa sellaisten henkilöiden kanssa, joita kohtaan tunnet suurta kiitollisuutta. Vaikka ei olisi mitään merkkipäivää, voit juhlia hänen tai heidän kanssaan muuten vain! Haluat hemmotella itseäsi tällä viikolla, joten tee niin.

Vaaka (23.9.–23.10.)

Tunnet olevasi tällä viikolla hieman sivussa ja pimennossa, vaikka tekemistä riittää yllin kyllin. Tapahtumia, tekemistä lasten kanssa, jne. Hengitä syvään ja valitse sanasi huolellisesti varsinkin loppuviikolla.

Skorpioni (24.10.–22.11.)

Elämässäsi säkenöi viikonloppuna joko romantiikan tai jonkin luovuutta vaativan asian tiimoilta. Tällä viikolla voit pitää hauskaa ja piristää sosiaalista elämääsi, koska olet sen ansainnut! Kerro unelmistasi ystäville. Eihän sitä koskaan tiedä, kuka on vain odottanut otollista tilaisuutta johonkin uuteen mahdollisuuteen.

Jousimies (23.11.–21.12.)

Viikonloppuna tapahtuu jotain mullistavaa liittyen kotiin ja perheeseen. Ehkä sovit riidan sukulaisten tai sisarusten kanssa, saat remontin valmiiksi tai teet lainahakemuksen. Hommat hoituvat. Olet tällä viikolla myös suosittu ystävien keskuudessa, joten ehkä voisit ottaa yhteyttä joihin vanhempiinkin kavereihin.

Kauris (22.12.–19.1.)

Sinulla on erittäin kiireinen viikko, ja pidät siitä. Tulet myös ajatelleeksi uudelleen käsityksiäsi urasta ja menestyksestä. Haluatko kuitenkaan sitä mistä olet haaveillut jo niin pitkään? Voisiko jokin yksinkertaisempi asia sopia sinulle jopa paremmin?

Vesimies (20.1.–19.2.)

Viikonloppuna rahatilanteessasi ja resursseissasi tapahtuu iloisia asioita. Kun asiat helpottuvat, voit miettiä miten voisit käyttää resurssejasi itsesi hyväksi? Paremmat välineet harrastukseen? Suurempi televisio? Kotiteatteri tai parempi äänentoisto? Kunnon syystakki tai kestävämmät lenkkikengät?

Kalat (20.2.–20.3.)

Tämä ei ole sinun viikkosi, mutta kyllä se siitä. Vietät rauhallista aikaa itseksesi tai lähimmäistesi kanssa. Käytät rahaa itsesi hemmotteluun, mutta älä liikaa, koska viikonloppuna saatat saada laskuja tai muita menoja, jotka olit jo ehtinyt unohtaa.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT