Lumikaaos tulossa! Helsingin pelastuslaitos pyytää välttämään ylimääräistä liikkumista ja autoilua – julkaisi varoittavan kuvan




Ilmatieteen laitos ja Foreca ennustavat maan eteläosaan sekä Satakuntaan ja Pirkanmaalle jopa yli puoli metriä lunta maanantain ja keskiviikon välillä. Yläpuolella Forecan lumisadeanimaatio.

Maanantaina alkanut maan eteläosien lumisade kiihtyy tiistain vastaisena yönä. Ennusteiden mukaan suurimmat lumikertymät saadaan Rauma-Lahti-linjan eteläpuolella, jossa voi sataa lunta pelkästään tiistain aikana yli 20, paikoin lähes 40 senttimetriä.

Maanantain ajokeli on koko maassa huono ja etelässä sekä lounaassa tilanne muuttuu yöllä erittäin huonoksi. Lisäksi varsinkin lounaassa lumisade voi olla niin märkää, että se taivuttaa puita sähkölinjoille ja aiheuttaa sähkökatkoja.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos kehotti Twitterissä välttämään ylimääräistä autolla liikkumista.

– Huonon ajokelin vuoksi pelastuslaitos kehottaa välttämään ylimääräistä liikkumista autolla. Runsaampi lumisade alkaa ennusteen mukaan Helsingissä ensi yönä puolen yön jälkeen, ja lunta tulee ilmeisesti yhtäjaksoisesti ainakin keskiviikon aamuun saakka. #huonoajokeli#lumipyry

Hieman myöhemmin Helsingin pelastuslaitos kehotti ihmisiä varovaisuuteen ja ylipäätään välttämään ylimääräistä liikkumista. Julkaisussa oli kuva ajoväylältä suistuneesta paloautosta.

Forecan meteorologi Joanne Rinne arvioi, että lumimyrskyn tullessa myös etelästä kaakkoon kääntyvä tuuli voimistuu merialueilla jopa myrskylukemiin. 10 minuutin keskituulennopeudeksi on ennustettu merellä paikoin jopa yli 21 m/s. Maa-alueillakin etenkin maan etelä- ja länsiosassa voi esiintyä tiistain vastaisen yön ja tiistaiaamun aikana myrskypuuskia. Voimakas tuuli yhdistettynä runsaaseen lumentuloon tietää sekä näkyvyyden merkittävää heikkenemistä liikenteessä että tuulituhojen riskiä. Tiistaina päivällä voimakkaimmat tuulet heikkenevät.

Lauhtuminen ja uudelleenjäätyminen tietää pääkallokeliä, kun päivälämpötila nousee Varsinais-Suomen ja Satakunnan tuntumassa tiistaina hieman nollan yläpuolelle ja satava lumi on märkää. Vesisadekin on lounaassa aivan rannikolla lumisateen mukana mahdollista.

Muualla maan etelä- ja länsiosassa on tiistaina 0…5 pakkasastetta, maan itäosassa pakkasta on 7…13 astetta ja Lapissa 10…20 astetta.

Lounaassa lämpötila putoaa tiistai-iltana uudelleen pakkaselle, jolloin sohjoiset ja märät tienpinnat jäätyvät; sekä kävely- että ajotiet muuttuvat erittäin liukkaiksi, epätasaista luistinrataa muistuttaviksi.

Keskiviikkona lumisateet vähitellen heikkenevät ja keskiviikon aikana lunta tulee enää muutamia senttejä.

Forecan mukaan Suomen valtaavat tulipalopakkaset keskiviikon jälkeen. Torstaina ja perjantaina etelässä on jo paikoin parikymmentä astetta pakkasta, maan keskiosassa jopa yli 30 astetta. Lapissa pakkanen voi olla paikoin vielä kireämpää.

Kuvituskuva: Pixabay


VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Ernest Lawson julkaisee erittäin harvoin kuvia vaimostaan – katso täältä!

Ernest Lawson on tuttu tv-katsojille muun muassa suosituista sarjoista Putous ja Talent Suomi. Lawson...

3,5 miljoonan seuraajan iranilaismalli jäi nolosti kiinni – muokkasi suomalaiskaunottaren kuvan omakseen! Vertaa

Bloggaaja ja somevaikuttaja Kira Kosonen, 34, pöyristyi nähdessään Instagramissa iranilaislähtöisen Mahlagha Jaberin, 31, tammikuussa julkaiseman kuvan. Kosonen huomasi heti, että kyseessä oli...

Asianajotoimistolta uutta tietoa hometaloriitojen sopimisesta ja homekoirien tehokkuudesta

Kiinteistöjuridiikkaan erikoistuneen Asianajotoimisto Teräskulma Oy:n mukaan homekoirat tunnistavat yhdeksän kymmenestä hometalovauriosta ja hometaloriidoista jopa 90 prosenttia pystytään sopimaan. Teräskulma...

Anna: Radiojuontaja Minna Kuukka erosi ja ajatteli, ettei hänestä tule koskaan äitiä – pian hän odotti kaksosia

Radion Novalla Aki Linnanahteen kanssa suomalaisia aamuisin viihdyttävä Minna Kuukka, 50, kertoo Anna-lehden haastattelussa vanhemmuudesta ja miten hänestä tuli äiti, vaikka hän...

Seiska: Kalle ja Riina-Maija Palander tekivät pettämiskohun jälkeen sopimuksen – ”Minä olen pitänyt siitä kiinni, mutta hän ei ole!”

Pujottelun vuoden 1999 maailmanmestarin Kalle Palanderin, 43, on ollut naimisissa vaimonsa Riina-Maijan, 44, noin 14 vuoden ajan, mutta liiton kestävyys on ollut vaakalaudalla useamman...

Penkkiurheilijan superviikko – F1 Imolassa ja Mestarien liigan ratkaisevat puolivälieräottelut

Tällä viikolla penkkiurheilijat pääsevät seuraamaan muun muassa Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan ratkaisevia puolivälieräotteluita, Liigan ensimmäisiä playoffs-otteluita, F1-kauden toista osakilpailua sekä muun muassa...

Mitä Suomi lukee? Nämä olivat maaliskuun luetuimmat kirjat

Suomen Kirjakauppaliitto on julkaissut listan, jossa näkyvät tämän hetken luetuimmat kirjat. Tilasto perustuu laajan valikoiman kirjakauppojen sekä verkkokauppojen ja...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje