Matti Nykäsen Eveliina-tytär pelkää menettävänsä lapsensa: ”Ahdistun, jos minua aletaan torumaan”


Matti Nykäsen Eveliina-tyttären ja hänen avopuolisonsa Vilin suuri haave täyttyi toukokuussa, kun perheeseen syntyi tyttövauva. Pitkään jatkunut lapsettomuus on kuitenkin jättänyt jälkensä. Eveliina kertoo Instagramissa pelkäävänsä, että hänen Ilona-tyttärelleen tapahtuu jotain pahaa.

– Minun on esimerkiksi vaikea matkustaa Ilonan kanssa kahdestaan autolla, koska pelkään, että hän tukehtuu, enkä pysty auttamaan, koska hän on kaukana takapenkillä. Meillä on ollut myös muutaman kerran kunnon limakakomiset ja jonkinlaisesta refluksista johtuvaa yskää, ja ne aina myös säikäyttää, Eveliina selittää.

Hän tiedostaa olevansa äitinä ylisuojeleva. Jo ennen lapsen saamista hän käyttäytyi samalla tavalla perhettään, ystäviään ja koiriaan kohtaan. Eveliina on käynyt tuntojaan läpi terapiassa.

– Ollaan päädytty siihen lopputulokseen, että tämä johtuu menettämisen pelosta, mikä taas osakseen kumpuaa lapsuuden ajan epävarmuuksista ja nyt Ilonan saamisen myötä siihen mukaan lisätään vielä koettu lapsettomuus ja keskenmenot.

Eveliina kuitenkin korostaa, että hän kokee lapsensa menettämisen pelon olevan normaalia. Hän on käynyt niin paljon terapissa, että tietää, milloin keskusteluapu on tarpeen.

– Minusta on tärkeää, että saan huolehtia mun lapsesta just niin kuin parhaaksi itse koen, terveissä rajoissa kuitenkin. Ahdistun, jos mua aletaan torumaan siitä, että haluan tarkistaa lapseni elintoiminnot, Eveliina kuvailee tuntojaan.

SUOSITUIMMAT