Me Naiset: Danny avautui erostaan – ”Toisella oli rahaa toistasataa miljoonaa”


Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 78, kertoi Me Naiset -lehden haastattelussa 34 vuotta kestäneestä avioliitostaan Liisa Lipsasen kanssa sekä siitä, mikä ajoi parin lopulta eroon.

Liisa vaurastui myytyään perheyrityksensä Seppälän 1980-luvun lopulla. Hän osti Ruotsista upean linnan ja Danny pääsi kokeilemaan linnanherran elämää kymmenisen vuoden ajan, mutta ei sopeutunut vieraalta tuntuneeseen rooliinsa.

– Henkilökunta huomautteli minulle, että minun pitäisi käyttäytyä enemmän kuin linnanherra, kulkea asianmukaisissa vaatteissa ja metsästää, Danny nauroi Me Naisille.

Dannyn mukaan yksi syy eroon oli raha.

– Suhteeseemme vaikutti loppuvaiheessa se, että toisella oli rahaa toistasataa miljoonaa. Minulla ei ollut.

Dannyn mukaan Liisa alkoi kaivata pysyvämpää elämää Ruotsissa taiteen ja kulttuurin parissa, eikä Danny halunnut enää elää siellä ”hänen siivellään”.

Dannylla ja Liisalla on kolme yhteistä lasta, jotka olivat jo aikuisia parin erotessa 2000-luvun alkupuolella. Dannyn mukaan välit Liisan kanssa ovat yhä lämpimät. Hän kertoo jopa saaneensa kuukausi sitten postitse Liisan valokuvan.

Danny erosi 2020 syksyllä usean vuoden seurustelun jälkeen Erika Vikmanista, 27. Viime kesänä hänet yhdistettiin 19-vuotiaaseen Helmi Loukasmäkeen, joka työskenteli hänen avustajanaan kesämökillä Raumalla ja asuu nyt hänen luonaan Kirkkonummella. Kaksikko ei ole myöntänyt romanttista suhdetta.

Lähde: Me Naiset

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT