Miki Liukkosen viimeisistä hetkistä kerrottiin traagisia yksityiskohtia julkisuuteen


Heinäkuussa äkillisesti menehtynyt Miki Liukkonen oli sarjakuvataiteilija Ville Rannan läheinen ystävä. Nyt Ranta on käsitellyt raskasta menetystään piirtämässään sarjakuvassa.

– Vaikka oon viikkokausia yrittänyt, en pysty piirtämään muusta kuin kuolemasta. En ole halunnut piirtää blogiin siitä, mutta ajattelen koko ajan sitä, kun kannoin arkkua (ja kieltäydyin ajattelemasta, mitä sisällä oli), Ranta kirjoittaa sarjakuvateoksessaan.

Hän kertoo huolestuneensa Liukkosesta viime huhtikuussa, kun ei saanut ystäväänsä yhteyttä. Ranta oli mennyt tapaamaan Liukkosta. Hän kuvailee sarjakuvassa, kuinka asunnolla oli ollut tyhjä vodkapullo. Liukkonen oli myös ottanut suuren määrän rauhoittavia lääkkeitä.

– Ei tämä ole vielä tappava annos, Liukkonen toteaa piirroksessa.

Ranta tuo esiin, kuinka Liukkonen oli yrittänyt monta kertaa turhaan hakea apua. Jos hänet oli otettu sairaalaan, kotiutus oli Rannan mielestä tapahtunut aivan liian nopeasti.

Sarjakuvassa kuvailemallaan kerralla Ranta oli vienyt ystävänsä päivystykseen. Vain kolmea tuntia myöhemmin Liukkosta oltiin jo kotiuttamassa.

– Nämä hoitajat pakotti mut soittamaan sulle (…) Että voinko tulla teille. Nyt pitää kuulemma häipyä täältä, Liukkonen oli selostanut Rannalle puhelimessa.

Sarjakuvataiteilija on vahvistanut Iltasanomille sarjakuvan perustuvan tositapahtumiin.

Ville Rannan sarjakuvablogin löydät täältä.

SUOSITUIMMAT