Miten suloinen näky – Metti Forssell julkaisi kuvan Mikael-rakkaansa kanssa


Metti Forssell julkaisi kuvan, jossa hän astelee veden äärellä Mikael-rakkaansa kanssa. Tunnelmaa huokuva näky voisi olla esimerkiksi romanttisen elokuvan kohtauksesta.

– Minne menetkin, mene täydellä sydämelläsi, lukee valokuvan saatetekstissä.

Kommenttiosiossa ihastellaan kuvaa ja sydämiä on monen rivin edestä.

– Voi miten upea kuva!

– Aivan ihana❤️

Valkoiseen mekkoon pukeutunut viimeisillään raskaana oleva Metti odottaa pariskunnan kolmatta lasta. Vauvavatsa vie suurimman huomion, mutta silmiinpistävää on myös molempien onnellinen ilme.

– Jaoin alkuviikosta meidän ihanat ilouutisemme – meille on tulossa perheenlisäystä tänä vuonna. Olemme aivan suunnattoman onnellisia uudesta tulokkaasta ja ihanaa, että voin jakaa tämän uutisen nyt myös teidän kanssanne, kirjoitti Metti blogissaan alkuvuodesta.

Tuolloin kerrottiin myös tulokkaan olevan kesävauva, mutta tarkkaa aikaa ei paljastettu.

Pariskunnalla on ennestään kaksi lasta: Lilian, 8, ja Lucas, 5.

Katso upea kuva alapuolelta.

Kuvat: Instagram / Metti Forssell

SUOSITUIMMAT