Moni suomalainen koronapotilas kärsii oireista yhä puoli vuotta sairastumisen jälkeen


Kyselytutkimukseen osallistuneista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osastoilla keväällä 2020 hoidetuista koronapotilaista 90 % ilmoitti kärsivänsä ainakin yhdestä taudin oireesta edelleen 6 kuukautta sairastumisensa jälkeen.

Oireet raportoitiin pääosin lieviksi, mutta 11 % ei ollut päässyt palaamaan työelämään kokoaikaisesti 6 kuukautta sairastumisesta. Naisten sairaalahoidot olivat miehiä lyhyempiä. He kuitenkin raportoivat miehiä enemmän oireita ja huonompaa elämänlaatua puoli vuotta sairastumisesta.

Yleisimmät potilaiden kertomat oireet 6 kuukautta sairastumisen jälkeen olivat väsymys (88 % potilaista), uupumus (79 %), uniongelmat (79 %) sekä hengenahdistus (70 %). Naisilla oireita oli miehiä enemmän, vaikka heidän sairaalahoitonsa oli lyhyempää.

– Tämä suomalainen tulos on linjassa kansainvälisten tulosten kanssa, sanoo aiheesta väitöskirjatutkimustaan tekevä lääketieteen lisensiaatti Anna Lindahl. Koronataudin sairastaneilla oireet näyttäisivät kestävän pitkään, eivätkä ne välttämättä ole kytköksissä taudin vaikeusasteeseen. Onneksi valtaosalla oireet ovat kuitenkin puoli vuotta sairastamisesta lieviä, Lindahl lisää.

Tutkimuksessa mitattiin elämänlaatua kahdeksalla eri osa-alueella ja näissä kaikissa naisilla oli huonommat tulokset kuin miehillä. Naissukupuolen lisäksi korkea ikä, suuri painoindeksi, uniapnea sekä pitkä hengityskonehoito olivat yhteydessä matalampaan elämänlaatuun.

– Elämänlaadusta vaikean koronataudin jälkeen on vain hyvin vähän tutkimusta kansainvälisestikin, joten tuloksemme on tärkeä, vastuututkija professori Tuula Vasankari Filha ry:sta toteaa. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa vallitseva pandemiatilanne, joka voi vaikuttaa elämänlaatuun monella tavalla, Vasankari lisää.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä toteutettiin yhdessä keuhkoterveyden asiantuntijajärjestö Filha ry:n sekä Hengitysliiton kanssa tutkimus koronatautiin sairastuneiden toipumisesta. Tutkimukseen kutsuttiin vuonna 2020 maalis-kesäkuun aikana vaikean koronataudin vuoksi sairaalassa hoidettuja.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT