MTV: 37v mies poltti tätinsä Pieksämäellä – taustalla riita saunamökistä


MTV uutisoi käynnissä olevasta oikeudenkäynnistä, jossa käsitellään viime lokakuussa Pieksämäellä tapahtunutta polttosurmaa. Syytteen mukaan 37-vuotias mies pahoinpiteli ensin tätinsä ja sytytti sen jälkeen uhrin palamaan. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Syytetty on myöntänyt tapon.

MTV:n hankkimien tietojen mukaan järkyttävän teon taustalla oli vuosia jatkuneet erimielisyydet. Syytetty oli muun muassa saanut tuomion laittomasta uhkauksesta. Kuulusteluissa kävi kuitenkin ilmi, että merkittävin yksittäinen seikka oli saunamökkiin liittynyt riita.

– Saunamökki muutaman kilometrin päässä kotipaikastani, oli sovittu, että kaikki sukulaiset saavat käyttää tuota mökkiä. Tuo saunamökki oli minun piilopaikkani, jossa olin rauhoittumassa ja miettimässä asioita, mies selosti kuulustelussa MTV:n hankkimien papereiden mukaan.

Saunamökin käytöstä oli taisteltu oikeudessa ja oikeudenkäyntikulut olivat jääneet miehen maksettavaksi. Sitä kautta hän oli ajautunut ulosottoon ja omien sanojensa mukaan menettänyt siksi elämänhallintansa ja sen myötä työpaikkansa.

– En tiedä miten helvetissä minä menin siihen, että minä sen sitten poltin. Tämähän oli aivan hirviömäistä mitä minä tein… Kaikessa hirveydessään tunnen oikeuden tapahtuneen, nyt olen saanut nukutuksi ja syötyä siten, että ruoka pysyy sisällä, mies on ristiriitaisesti kuvaillut kuulusteluissa.

Syytetty on määrätty mielentilatutkimukseen. Uhrin miehen mukaan mies syyttää tätiään asioista, joiden kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä.

SUOSITUIMMAT