MTV: Pyhäjärveläismies hakkasi puolisonsa hirrellä hengiltä – selityksenä ”tilan loppuminen”


MTV uutisoi Oulun käräjäoikeuden langettamasta tuomiosta. Mika Arto Petteri Kuusela, 50, sai puolisonsa taposta kymmenen vuoden ja 11 kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrin omaisille 32 000 euron kärsimyskorvaukset.

Henkirikos tapahtui Pyhäjärvellä joulukuussa kaksi vuotta sitten. MTV:n hankkimien tietojen mukaan tuomitun mielestä tuomion pituudessa olisi pitänyt huomioida hänen useamman päivän ryyppyputkensa ennen tekoa. Lisäksi hän piti pariskunnan riitelyä lieventävänä seikkana. Tuomitun mukaan henkirikoksen syynä oli ”tilan loppuminen”.

–  Teossa ei ole kysymys päihtymyksen aikana tapahtuneesta yksittäisestä lyönnistä. Onhan (tuomittu) lyönyt useasti varsin painavalla esineellä, eli 2,2 kilogrammaisella hirrenpalalla. Useat lyönnit ja vielä hengissä olleen (uhrin) kuristaminen ilmentävät varsin sitkeää surmaamispyrkimystä, MTV:n hankkimissa oikeuspapereissa todetaan.

Omaisten korvaushakemuksessa tuotiin esiin tuomitun väitetty aiempi väkivaltaisuus puolisoaan kohtaan. Lisäksi omaiset kertoivat tuomitun uhanneen uhria tappamisella useita kertoja.

SUOSITUIMMAT