Nina Mikkoselle oma tv-sarja – ”Olen todella iloinen, että mua ei koeta tarpeettomaksi”


Nina Mikkosen, 57, elämä ei ole ollut ruusuista viime vuosina. Hänen miehensä Timo T.A. Mikkonen menehtyi vuonna 2017 vakavan sairauden jälkeen. Vuodesta 2018 lähtien Mikkonen on kärsinyt hoitovirheestä aiheutuneista kivuista. Sitten tuli koronapandemia, jonka poikkeusolosuhteet ovat kurittaneet rajusti ahkeran naisen jo ennestään vaikeuksissa ollutta taloutta.

Nyt kuitenkin elämä alkaa jälleen hymyillä monin tavoin, sillä uuden verkkovalmennusbisneksensä lisäksi Mikkonen saa oman 10-osaisen televisiosarjan, Arjen sankarit, joka alkaa syksyllä 2022 AlfaTV-kanavalla. Mikkonen juontaa ja tuottaa uutta sarjaa.

– Se on arvopohjainen sarja, jossa kuvataan erilaisia omaishoitajien ja heidän perheidensä tarinoita, Mikkonen kertoi Iltalehdelle.

Sarjan myötä Mikkonen haluaa romuttaa stereotypiaa, että ”omaishoitajuus on vain sitä, että kaksi vanhusta asuu keskenään avioparina ja toinen hoitaa toista”.

Mikkonen on toiminut omaishoitajana niin miehelleen kuin perheen kahdelle pojalle.

– Koen, että ohjelma on mun velvollisuuteni, sillä mulla on ääni. Olen todella iloinen, että mulla on töitä, mua ei koeta tarpeettomaksi, hän sanoi Iltalehdelle.

Mikkonen kertoi hiljattain Seiskalle toivovansa, että sarjan sanoma kantautuisi myös päättäjille.

– On hienoa saada näitä maan hiljaisia, joita kukaan ei kuuntele, ihmisten tietoisuuteen. Toivottavasti päättäjät heräisivät muulloinkin kuin juhlapuheissa huomioimaan omaishoitajia.

Viime keväänä Mikkonen osallistui Julkkis Big Brotheriin. Hän on aiemmin voittanut Suurin pudottaja -ohjelman ja hänen perheensä elämää on seurattu Mikkosten maailma– sekä Karavaanarit-sarjoissa.

Lähteet: Iltalehti, Seiska

SUOSITUIMMAT