Noin 965 000 henkilöllä on liian pieni veroprosentti loppuvuodeksi – näin tuloraja lasketaan


Verohallinto arvioi, että verokortin tuloraja, ylittyy noin 965 000 henkilöllä, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin tammi–elokuussa. Mikäli tuloraja ylittyy, joulukuun palkkaa verotetaan korkeammalla lisäprosentilla.

Verohallinto kehottaa palkansaajia tarkistamaan verokortin tulorajan nyt, ja tekemään loppuvuodelle uuden verokortin todellisten tulojen mukaan, jos tuloraja näyttää olevan liian matala tai korkea. Uusi verokortti kannattaa tehdä OmaVerossa.

Oma tuloraja kannattaa tarkistaa, vaikka tänä vuonna olisi jo tehnyt uuden verokortin

Verohallinnon ylitarkastaja Päivi Ylitalo muistuttaa, että tuloraja kannattaa tarkistaa, vaikka olisikin jo muuttanut veroprosenttiaan tänä vuonna. 

− Noin 44 prosenttia niistä asiakkaista, joilla tuloraja uhkaa ylittyä, on jo tehnyt ainakin yhden uuden verokortin tänä vuonna. Erityisesti jos tuloja saa monesta paikasta tai ne vaihtelevat voimakkaasti, kannattaa tulorajaansa seurata pitkin vuotta, Ylitalo sanoo.

Tekstiviesti on tehokas muistuttaja

Verohallinto lähettää jo neljättä vuotta tekstiviestin sellaisille asiakkaille, joiden verokortin tuloraja uhkaa sen tietojen mukaan ylittyä. Viesteissä kehotetaan tarkistamaan tuloraja ja tarvittaessa tekemään uusi verokortti OmaVerossa. Tekstiviestejä lähetetään tänä syksynä noin 8 000 asiakkaalle.

− Kokemuksemme mukaan tekstiviesti on hyvä väline muistuttaa tulorajan tarkistamisesta. Vuonna 2021 tekstiviestin sai lähes 7 000 asiakasta, joista 49 prosenttia teki viestin saatuaan muutoksia verokorttiinsa, Päivi Ylitalo kertoo.

Verohallinnon tekstiviesteissä lähettäjänä näkyy Vero Skatt. Niissä ei ole linkkejä mihinkään eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja, vaan ohjataan toimimaan tarvittaessa OmaVerossa.

Tällä tavalla tuloraja lasketaan:

  • Vuoden 2022 verokortin pohjana ovat olleet vuoden 2020 verotustiedot tai vuoden 2021 aikana tehdyn muutosverokortin tiedot.
  • Alkuvuodesta tulleella verokortilla näkyvä tuloraja on tarkoitettu helmi–joulukuulle, eli 11 kuukaudelle. Tulorajaan on laskettu mukaan myös lomarahat.
  • Kun teet uuden verokortinOmaVerossa, ilmoita tämän vuoden aikana tulleet tulot sekä niistä maksamasi verot. OmaVerossa on painike, jonka kautta saat omat tulosi lomakkeelle automaattisesti tulorekisterin kautta.
  • Kun tilaat uuden verokortin, arvioi loppuvuoden tulot. Uuteen verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu loppuvuoden tuloille.

Lähde ja kuva: Verohallinto

SUOSITUIMMAT