Nuorten jääkiekon MM-kisojen otteluennakko: Suomi – Kanada


Leijonien kovin haaste on edessä tulevana yönä Suomen aikaa, kun se kohtaa mestarisuosikki Kanadan. Panoksena ottelussa on lohkovoitto.

Kanada on osoittanut heti turnauksen alussa olevansa yksi suurimmista ehdokkaista mestaruuden viemiseksi, vaikka joukkue menettikin suurimman tähtensä Kirby Dachin harjoitusottelussa tulleen käsivamman myötä.

Joukkue on saanut harjoitella maalintekoa yllin kyllin heikompien vastustajien kustannuksella. Slovakia-ottelussa kanadalaiset ottivat vain 3-1-voiton, mutta siinä tähdet eivät laittaneet parastaan likoon, vaan säästelivät kuntoaan tuleviin otteluihin.

Leijonalauman näkökulmasta nyt ei ole varaa pieniinkään virheisiin, sillä NHL:n ykköskierroksen varauksia vilisevä kanadalaisryhmä rankaisee niistä taatusti kovalla kädellä. Asiassa on toki hyvätkin puolensa, sillä yksi kova kamppailu ennen pudotuspelejä saattaa antaa sen riittävän kehitysaskeleen, tuli se sitten virheiden tai onnistumisten myötä. Valmennusjohdolla on iso vastuu antaa neuvoja pelaajille, mikäli leijonalauma jää statistin rooliin.

Taitotason puolesta suomalaiset pärjäävät kyllä luistelussa ja aloituksissa, mutta ennakkoon olettaisin päävalmentaja Antti Pennasen lähtevän hänelle tutun trap-pelitavan toteuttamisen kautta kovempaa vastustajaa vastaan. Maalintekokilpailussa kyyti voi olla liian kylmää, joten puolustuksen on oltava kunnossa. Vedonlyöntiä ajatellen vaihtoehtoja on kaksi – joko vähämaalinen ottelu tai Kanadan oppitunti 1,5 maalin tasoituksella. Pelattavat kohteet ovat vähissä.

Pudotuspelit alkavat heti seuraavana päivänä alkusarjan päättymisen jälkeen, joten ottelutahti tulee olemaan erittäin tiukka. Leijonien tulevaa pudotuspelivastustajaa on vielä mahdoton veikata, sillä toisen lohkon joukkueiden sijoitukset ovat edelleen todella avoimena ennen alkusarjan päätöskierroksen otteluita. Vastaan voi tulla kuka tahansa nelikosta Venäjä, Yhdysvallat, Ruotsi tai Tsekki.

Pudotuspelien aikataulun näet tämän uutisen linkistä.

Kanada – Suomi -ottelu alkaa ensi yönä klo 01.00 Suomen aikaa. Kamppailun näkee TV5-kanavalta tai DPlaysta.

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje