Peliarvostelu: Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remastered

Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remastered perustuu vuonna 2009 julkaistuun menestyspeliin, joka myi noin 25 miljoonaa kappaletta.

Jos nimi ei paljastaisi kyseessä olevan remasteroitu versio, sitä voisi luulla uudeksi peliksi, sillä lopputulos on erittäin onnistunut. Pelin grafiikat ovat täysin tätä päivää ja sen pelattavuus soljuu eteenpäin kuin adrenaalin täyteisessä hurmoksessa kiitävä höyryjuna.

Toimintaa ja vaarallisia tilanteita riittää, kun pelaaja operoi erilaisia tehtäviä eri hahmojen kautta, kuten Task Force 141:een kuuluva Gary “Roach” Sanderson, U.S Army Rangerseihin kuuluva James Ramirez. Mukana ovat tietenkin myös ikimuistoiset Captain Price, Soap ja Ghost.

Juoni on pidetty ennallaan, mutta joitakin uusia kohtauksia on lisätty ja tuttuihin kohtauksiin on lisätty näyttävyyttä uusilla efekteillä. Pelissä on myös uusia alueita hahmot käyttäytyvät entistä luontevammin. Yksityiskohtia on paranneltu, kuten valaistus, varjot ja tekstuurit, erikoisefektit ja esimerkiksi liekit, jotka näyttävät entistä realistisemmilta. Pientä rosoa voi joissakin kohdin näkyä, mutta yleensä ottaen pelin grafiikat ovat upeat.

Pelin alkupuolella nähdään edelleen suurta kohua herättänyt ”No Russian” -kohtaus, jossa venäläiset nationalistit tappavat sadoittain kansalaisiaan, myös siviilejä ja syyttävät siitä amerikkalaisia, joka johtaa lopulta kolmanteen maailmansotaan. Venäläisten laskuvarjohyökkäys amerikkalaiseen lähiöön ja taistelu pikaruokalassa ovat edelleen säväyttäviä kohtauksia, vaikka eivät tietenkään kovin uskottavia.

Tässä pelissä seikkaillaan näyttävästi ympäri maailmaa ja kaikki näyttää räjähtävän hienolta. Toiminnantäyteinen ja vuoristoratamainen juoni sekä vastaan vyöryvät viholliset takaavat kiihkeää sotimista ja tarvetta jatkaa peliä ilman taukoja. Jos staminaa ja energiajuomaa löytyy, sitkeä sissi pelaa koko yksinpelin läpi parissa illassa, sillä kampajan kesto on valitettavasti vain viidestä kuuteen tuntia, eikä pelissä ole co-opia eikä moninpeliä, vaikka pelin alkuperäinen suosio perustui juuri moninpeliin. Päätös ei kaikkia miellytä, mutta se on ymmärrettävä, koska remasteroitua peliä ei haluta kilpailemaan verkkopelaajista uusimpien COD-pelien kanssa.

Näyttävyyttä ja AAA-luokan toteutusta tästä pelistä kuitenkin löytyy yllin kyllin. Sen takaavat myös remasteroidulta äänipuolelta esimerkiksi Hans Zimmerin musiikki sekä upeat ääninäyttelijät, kuten Lance HenriksenWill Arnett50 Cent, Keith David ja Troy Baker.

Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remastered on päivitetty näyttävästi ajan tasalle 4K-grafiikoiden ja HDR-tuen kera. Lisäksi peliin on lisätty rajoittamaton ruudunpäivitys sekä pc-versioon tuki ultralaajalle monitorille.

Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remastered on tyylikkäästi toteutettu ja päivitetty huippupeli, jonka miinuksena tosin on moninpelin puute. Tämä peli on sinulle, jos nautit sotaisista, näyttävistä ja toiminnantäyteisistä yksinpeleistä.

Tähdet: 3,5/5

Rating: 3.5 out of 5.

Testialusta: PlayStation 4 Pro
Saatavuus: PC, PlayStation 4, Xbox One
Genre: Sotapeli
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: K-18
Kehittäjä: Activision Blizzard
Julkaisija: Activision Blizzard

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

14 miljoonaa lotossa voittanut mies Sastamalasta: ”Olen pelännyt voittoa”

Lotossa oli lauantaina yksi täysosuma ja onnekas pelaaja kuittaa tililleen käsittämättömät 14 miljoonaa euroa. Veikkaus on tavoittanut seitsemän oikein ruksineen Sastamalassa asuvan...

Kirsi Ylijoki, 53, löysi 20v nuoremman miehen – katso yhteiskuva

Näyttelijä Kirsi Ylijoki juhli viime viikolla 53-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän julkaisi juhlan kunniaksi Instagramissa useita kuvia ja paljasti samalla löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden.

Tältä näyttää Diandran sisko – harvinaiset yhteiskuvat

Vuoden 2012 Idols-voittaja Diandra Flores, 27, julkaisi Instagramissa harvinaisia yhteiskuvia pikkusiskonsa Deirdren syntymäpäivän kunniaksi. – Hyvää syntymäpäivää @deirdreaurelia 🥳💚!! En pysty sanoin kuvailee mitä...

Seiska: Suomalaisjulkkiksen ja miljonäärin avioliitto kesti 4kk – nyt suhde Piritta Hagmaniin!

Tuoreen Seiskan kannessa komeilee paljastus Piritta Hagmanin uudesta suhteesta. Kaunotar on lehden tietojen mukaan rakastunut hevosurheilun saralla hyvin tunnettuun miljonäärimieheen.

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Piritta Hagmanin viime viikolla paljastettu suhde on jo ohi

Kerroimme perjantaina Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Piritta Hagman on löytänyt rinnalleen uuden miesystävän. Kyseessä oli hevosalalla tunnettu miljonäärimies. Piritan...

Apinarokkotartunta havaittu Pohjois-Karjalassa asuvalla henkilöllä

Siun Sote tiedottaa, että Pohjois-Karjalassa on todettu ensimmäinen apinarokkotartunta. Sairastunut henkilö on työikäinen ja hän on kotihoidossa. Tartuntaa ei...

Seiska löysi julkisuudesta kadonneen Paula Koivuniemen – kuvalinkki

Paula Koivuniemi täytti 19. kesäkuuta kunnioitettavat 75 vuotta. Kansan rakastama laulaja onkin viime vuodet nauttinut ansaitusta vapaa-ajasta ja vetäytynyt julkisuudesta.

Mehussa havaittu ei-hyväksyttyä ainetta – markkinoitu vastustuskykyä lisäävänä

Eckes-Granini Finland Oy Ab on ilmoittanut tuotteensa takaisinvedosta. Kyseessä on Marli Shot Omena-inkivääri-kurkuma-acerola -mehu, jota myydään kahden desilitran pakkauksissa. Kuva tuotteesta tekstin...

Seiskan kohuväite: Raivostunut Renny Harlin vaati Johannaa tekemään valinnan – Johanna rikkoi välit siskoonsa

Seiska on paljastanut kohahduttavia väitteitä elokuvaohjaaja Renny Harlinin, 62, ja Johanna Harlinin (ent. Kokkila), 27, unelmahäiden taustalta. Häät järjestettiin viime vuonna...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje