Peliarvostelu: WRC 9


PS4-versio

Ranskalaisen Kylotonn-pelitalon tekemän WRC 9 -autokaahailupelin parissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin, mikäli olet syntynyt vauhti kallossa ja bensaa virtaa suonissa.

Project CARS 3:n jälkeen WRC 9 oli vähintäänkin kulttuurishokki, sillä virtuaaliautoiluun tottumattomana ja pelaaminen DualShock-ohjaimella suhailu muistutti lähinnä ensi kertaa auton ratin taakse istuvan kokemattoman kuskin toikkaroinnilta. Seilasin vauhdikkaalla harjoitusosuudella tien laidalta toiselle ja onnistuinpa vielä heittämään pari volttia kierteiden kera kuin paraskin stunttikuski. Kappas vain, kohellukseni napsautti tilille yhden trophyn. Huonoista ajotaidoista oli siis jotain hyötyä.

Alun taaperruksen jälkeen rupesin saamaan hieman otetta menoon ja vauhdinpito alkoi tuntua mukavalta. Opettelin ajamaan pienellä ovaalinmuotoisella radalla nopeita kierrosaikoja ennen varsinaisiin kisoihin lähtöä, kunnes päätin aloittaa uramoodin. Oman tiimin toimistotiloja kauemmaksi en kuitenkaan ehtinyt, sillä autohullu kaverini halusi tässä välissä haastaa pieneen skabaan, joten ei muuta kuin online-puolelle ja kisa käyntiin.

Kaikki tuntui helpolta – ensin valittiin autotyyppi ja sitten alue, missä ajetaan. Kisailuksi touhua ei voi kuitenkaan voinut sanoa tasoeron vuoksi, mutta sattuu niitä ihmeitä oikeassakin kilpa-autoilussa.

Paikalle saapui vielä kolmas saman kaveriporukan pelaaja, joka halusi myös mukaan kilpailemaan. Hän sattui olemaan se kokenein ratinpyörittäjä porukastamme, mutta niin vain heppu karautti autonsa puunkantoon erikoiskokeen loppupuolella ja jäi jumiin. En luonnollisesti hiiskahtanut mitään näppäimestä, jolla pääsee palaamaan takaisin radalle aikasakon kera, vaan kaasutin ohitse ja vinkkasin sitten asiasta. Maali oli jo lähellä, joten kaasuttelin voittoon kaikessa rauhassa jumiin jääneen pelaajan purkaessa kiukkuaan. Ensimmäistä kertaa ajattelin, että tämähän on kivaa puuhaa, vaikka sattumalla olikin vahvasti sormensa pelissä.

Yllämainittuun tarinaan voi tiivistää koko WRC 9:n meiningin – realistista ja vauhdikasta menoa, johon kuuluu myös yllätyksiä, parhaimmillaan oikein maistuvaa menoa. Toki paikoin vaikeat radat etenkin Saksan maisemissa nostattavat ärräpäitä turhankin usein, itsensä haastaminen on silti kivaa kokemattomankin kuskin näkökulmasta. Vaikeustasosäädöillä löytää helposti oman tasonsa ja kokemuksen karttuessa voi taas kiristää menoa haastavampaan suuntaan.

Graafisesti WRC 9 on hyvää keskitasoa. Vauhdin tuntu säilyy messevänä ympäristön vilistessä reunoilla. Lisenssin ansiosta pelissä on myös aidot kuskit ja autot, joista eniten vauhtia omaavat menopelit tuntuvat äärimmäisen hankalilta ajettavilta. Yritäpä käydä ajamassa vaikkapa Jari-Matti Latvalan privaattitallin Toyotaa, niin penkat tulevat liiankin tutuiksi. Autoluokkia löytyy monelta eri tasolta: valittavina ovat esimerkiksi junior-luokka, kuninkuusluokka ja historiallisten autojen luokka.

Realistisinta on luonnollisesti kaasutella kuskin aidosta näkövinkkelistä, mutta rata-autoiluun tottuneille tarjolla on myös ulkokameroita, joista näkee ympäristön ja tien laajemmassa perspektiivissä. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin taltioida parhaat kisasuoritukset maaliintulon jälkeen. Latausajatkin ovat lyhyitä, joten kisojen välissä ei pääse liiaksi jäähtymään.

Radat ovat upeita ja paahtaessa täyttä höyryä sivuluisussa vaikkapa Neste Rallyn kapeita hiekkaisia ja kivenjärkäleiden reunustamia kinttupolkuja, ruotsalaisia lumirännejä tai eksoottisempien maiden ammottavien rotkojen reunustamia kapeita teitä, ei voi olla arvostamatta aitojen rallikuskien rohkeutta ja rämäpäisyyttä lajinsa huipulla.

Ilmainen PS5-päivitys

Jos olet onnistunut hankkimaan itsellesi joka puolelta loppuunmyydyn PS5-konsolin, pääset nauttimaan WRC 9:n ilmaisesta päivityksestä PS5-versioon. Päivitys todellakin kannattaa, sillä sen jälkeen et enää halua pelata PS4-versiota. Graafisen erottelukyvyn osalta peli näyttää vain jonkin verran paremmalta PS5:llä, näkyvimpänä erona tummemmat tien varjot, mutta suurimmat erot saadaan DualSense-ohjaimesta, latausajoista sekä varsinkin ruudunpäivityksestä.

PS5:llä WRC 9 pyörii sulavasti 60 fps 4K-tarkkuudella, joten meno on erittäin sulavaa. Pelin latausaikoja ei edes huomaa ja ohjaimen haptinen ominaisuus vie ajokokemuksen aivan uudelle tasolle. Olkanäppäimissä tuntuu selvästi vastusta eri tilanteissa ja se kasvaa realistisesti sitä mukaa, miten esimerkiksi vaurioitat autoasi. Ja vaurioitahan varsinkin alkuvaiheessa tulee. Auton ohjausta kannattaa säätää perusasetuksesta jäykemmäksi, niin pysyy paremmin radalla ja vauriotkin vähenevät.

Ajon aikana tulevat värinät jopa tuntuvat ohjaimen eri puolilla sen perusteella, millä puolella autoa asioita tapahtuu. Ohjaimen kaiuttimesta myös kuuluu kaikenlaista kilkettä, kun vaikkapa kivet paukkuvat auton pohjaa vasten, joka sekin luo lisää autenttista tunnelmaa. Jopa pakoputken pamaukset ja vaihteiden vaihdot tuntuvat ohjaimessa, mikä on maittavaa bonusta verrattuna DualShock 4:ään.

WRC 9 -pelissä on tarjolla huomattavan paljon erilaisia toimintoja ja vaihtoehtoja. Yksittäisten kisojen, online-puolen ja uramoodin ohella saadaan myös kelpo annos managerointipuolen aktiviteetteja, mutta ajaminen on tietenkin aina se kiinnostavampi puoli ja autoa pääsee säätämään hyvin monipuolisesti. Tottumattomankin kuskin näpeissä WRC 9 jättää oikein hyvän maun suuhun, eikä pelaamista malta kovin helposti lopettaa kun vauhdin tunne valtaa pääkopan. Selkeä suositus kaikille autopelien ystäville, etenkin PS5-versiona.

Tähdet: 4/5

Rating: 4 out of 5.

Testialustat: PlayStation 4, PlayStation 5
Saatavuus: PlayStation 4, Xbox One, PC/Windows, Nintendo Switch, PlayStation 5, Xbox Series X/S
Genre: Ajopeli
Pelaajamäärä: Yksinpeli, moninpeli verkossa
Ikäsuositus: 3+
Kehittäjä: Kylotonn Interactive
Julkaisija: Nacon

SUOSITUIMMAT


PS4-versio Ranskalaisen Kylotonn-pelitalon tekemän WRC 9 -autokaahailupelin parissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin, mikäli olet syntynyt vauhti kallossa ja bensaa virtaa suonissa. Project CARS 3:n jälkeen WRC 9 oli vähintäänkin kulttuurishokki, sillä virtuaaliautoiluun tottumattomana ja pelaaminen DualShock-ohjaimella suhailu muistutti lähinnä ensi kertaa auton ratin taakse istuvan...Peliarvostelu: WRC 9