Pitkä odotus on päättynyt! Lemmikit valloittavat Tampereen Messukeskuksen


Vihdoinkin! Eläinten ystävien pitkä odotus päättyy lokakuun alussa, kun Lemmikki Tampere tuo yhteen satoja lemmikkieläimiä, kymmeniä alan näytteilleasettajia ja eläimistä kiinnostuneita ihmisiä. Ohjelmassa on muun muassa kansainväliset rotukissanäyttelyt, ja viikonloppuna kisataan myös koirien MessuMestari-agilitytittelistä.

2.–3.10.2021 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävä Lemmikki Tampere on koko perheen sekä kaikkien eläinten ystävien tapahtuma.

Messuilla on ihasteltavaa niin omaa lemmikkiä harkitseville kuin myös jo sellaisen omistaville. Paikalla on joukko rapsutusta odottavia eläinkavereita sekä eri lemmikkiyhdistysten jäseniä, joilta voi kysyä vinkkejä lemmikin hankintaan tai hoitoon.

– Tule purkamaan hellyyttäsi Lemmikki-messuille! Täällä saat paijata eläimiä mielin määrin. Silitettävinä on esimerkiksi kaneja, alpakoita, koiria, kissoja ja marsuja. Lisäksi voit ihastella eksoottisia kaloja, matelijoita ja lintuja, projektipäällikkö Paula Karhu kertoo.

Vauhdikkaita koiranäytöksiä ja kotia etsiviä kissoja

Viikonlopun aikana kisataan MessuMestari-tittelistä Ylöjärven Koirakerhon agilitykilpailussa. Vauhdikasta lajia voi seurata katsomosta milloin vain messupäivien aikana, sillä kisat ovat käynnissä koko tapahtuman ajan. Koirien ystäviä hemmotellaan, sillä viime messujen yleisömagneetti, skeittaava koira Rambo Staffi esittelee sunnuntaina taitojaan menevän musiikin tahtiin. Televisiosta tuttu taituri hurmaa taidoillaan niin lapset kuin aikuisetkin. Tule katsomaan, millä muulla kulkupelillä koira viilettää skeittilautansa lisäksi.

Pirkanmaan rotukissayhdistyksen kansainvälisissä näyttelyissä on mukana yhteensä 500 kissaa molempina päivinä. Näyttelyn vieressä on rivi kotia etsiviä tai juuri uuden kodin saaneita rescue-kissoja Kissankulma ry:stä. Kissat ovat nähtävissä häkeissä, mutta rohkeimmat voivat esiintyä häkin ulkopuolellakin. Nämä kissat eivät kilpaile pokaaleista, vaan paras palkinto niille on uusi hyvä koti. Olisiko uusi perheenjäsenesi täällä?

Viikonloppu on täynnä kiinnostavia näytöksiä, kilpailuja, asiantuntijaluentoja ja koulutuksia, joita kaikenikäiset voivat seurata. Ohjelmassa on kesyrottien agilitya, kanien estekilpailu ja näyttely sekä paijauspiste.

Turvallisesti tapahtumiin

Asumisen, rakentamisen ja remontoinnin ykköstapahtuma Asta-messut avasi 3.–5.9.2021 Tampereen Messut -konsernin tapahtumakauden pandemian aiheuttaman tauon jälkeen. Tampereen Messuilla on kiinnitetty erityistä huomiota terveysturvallisuusjärjestelyihin, ja konserni on tehnyt tiivistä yhteistyötä valmistelujen aikana turvallisen tapahtumajärjestyksen edellytyksistä Pirkanmaan koronanyrkin, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston sekä poliisin kanssa. Vastuullisena tapahtumajärjestäjänä Tampereen Messut tekee kaikkensa, jotta jokainen saa tuntea olonsa turvalliseksi tapahtumissa.

Lähde ja kuvat: Lemmikki Tampere

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje