Poikkeuksellisen paljon GPS-häiriöitä itärajalla – lentoyhteys poikki Savonlinnan ja Helsingin välillä


Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tehnyt poikkeuksellisen paljon havaintoja GPS-häiriöistä itärajan läheisyydessä viime päivien aikana.

GPS-häiriöt haittaavat etenkin lentoliikennettä, sillä lentokoneet käyttävät GPS-signaalia navigointiin.

Traficom kertoi tiistaina 8.3. havaittuaan itärajan läheisyydessä on tehty viime päivinä poikkeuksellisen paljon havaintoja GPS-häiriöistä. Samalla Traficom vakuutti, että lentokoneiden on edelleen turvallista lentää itärajan läheisyydessä ja että laskeutuminenkin onnistuu ilman GPS-signaalia käyttäen apuna muita järjestelmiä.

Torstaiaamuna 10.3. Savonlinnan kaupunki kuitenkin tiedotti, että lentoyhteydet Savonlinnan ja Helsingin välillä ovat poikki, koska reitillä liikennöivän Transaviabaltikan kone ei ole pystynyt laskeutumaan Savonlinnan kentälle sunnuntain ja tiistain välillä johtuen Itä-Suomen alueella havaituista GPS-häiriöistä.

– Tämän hetken tiedon mukaan Savonlinna-Helsinki-lennot tulevat olemaan pysähdyksissä ainakin ensi viikon alkuun saakka, kertoo vs. elinkeinojohtaja Jarmo Häkkinen.

Traficom ei tiedä häiriön lähdettä, sillä niitä on vaikea havainta maan pinnalta ja ne saattavat olla hetkellisiä sekä paikallisia, jolloin niitä on vaikea todentaa jälkikäteen.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje