Poliisi joutui ajamaan motoristeja takaa yli 200 km/h – IS julkaisi takaa-ajovideon


Hurjaa ylinopeutta ajaneet motoristit aiheuttivat vaaraa muille tienkäyttäjille.

Viime vuoden elokuussa Hangossa sattui tilanne, jossa moottoripyöräpoliisi joutui ajamaan takaa kolmea motoristia jopa yli 200 kilometrin tuntivauhtia.

Ilta-Sanomat julkaisi noin viisi minuuttia kestäneestä takaa-ajosta poliisin videon.

Tapahtumat lähtivät käyntiin, kun tien varressa passissa ollut poliisi huomasi kolmen motoristin ajavan huomattavaa ylinopeutta. Poliisi mittasi motoristien nopeudeksi 177 kilometriä tunnissa, kun sallittu nopeus tieosuudella olisi ollut 100 kilometriä tunnissa.

Poliisi lähti motoristien perään ja ajoi parhaimmillaan 210 kilometriä tunnissa, mutta kesti tovin, ennen kuin hän saavutti moottoripyörät. Lopulta motoristit saatiin pysäytettyä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kaksi motoristia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Helvetin enkeleiden liiveissä ajanut motoristi sen sijaan vapautettiin syytteistä, sillä oikeuden mukaan syyttäjä ei esittänyt näyttöä siitä, miten syytetyn henkilöllisyys oli varmennettu tapahtumahetkellä. Mies kiisti itse olleensa kuljettaja.

SUOSITUIMMAT