Poliisin tehovalvonta alkaa perjantaina ja kestää kolme päivää


Poliisi on tiedottanut 24.-26. marraskuuta toteutettavasta valtakunnallisesta tehovalvonnasta. Tällä kertaa keskitytään rattijuopumuksiin.

Poliisi muistuttaa pikkujoulun viettäjiä, ja kaikkia muitakin jo etukäteen siitä, että päihteet ja autoilu eivät kuulu yhteen.

− Hyvä muistisääntö on, että jos otat et aja, neuvoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta ja jatkaa, että pikkujoulun viettäjien kannattaa varata joko kyyti tai taksiraha saataville kotimatkaa varten.

Poliisi tekee puhalluskokeita myös lauantain ja sunnuntain aamuliikenteessä.

– Vaikka alkoholi olisikin poistunut verestä, ajaminen voi olla kiellettyä väsymistilan takia. Kannattaa siis pysyä poissa ratista, kunnes on täysin ajokuntoinen, Ihalainen muistuttaa.

Lisäksi tehovalvonnan aikana kiinnitetään huomiota kuljettajien ajamiseen liittyvien terveysvaatimusten täyttymiseen.

SUOSITUIMMAT