Restel avaa kesäkuun alussa yli 50 ravintolaa – jakaa puolet koronakorvauksista henkilöstölle


Tartu Ridgen tarjoukseen!

Tuplaamme ensitalletuksesi aina 100 euroon asti!



Ravintolatoimija Restel avaa 1.6. yhteensä 54 ravintolaa ympäri Suomen. Avautuvien ravintoloiden joukossa on yhtiön kaikkien ketjujen ravintoloita.

Kaikki Taco Bell- ja suurin osa Burger King -ravintoloista on auki heti kesäkuun alussa. Lisäksi avataan Food&Events Tapahtumaravintola -ketjun rakastettuja ruokaravintoloita Helsingissä ja Lahdessa sekä Hemingway’s ja Wanha Mestari -ketjujen juomaravintoloita. Espoon Ainoa-kauppakeskuksen rahkabaari, Suomen ensimmäinen Ísey Skyr Bar avaa myös ovensa 1.6. Tämän lisäksi buffet-ravintoloina tunnettuja Rax Pizzabuffeteja avataan kesäkuun alussa kymmenellä eri paikkakunnalla.

– Kaikki Rax-ravintolamme ovat olleet suljettuina, nyt ensimmäisessä aallossa avaamme peräti 12 ravintolaa. Muutamme konseptiamme niin, että henkilökuntamme ojentaa asiakkaille heidän valitsemansa ruuat. Näin Raxin monipuolisesta valikoimasta päästään nauttimaan turvallisesti, sanoo Restelin toimitusjohtaja Mikael Backman.

Asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuudesta huolehtiminen on Restelille ensiarvoisen tärkeää ja siksi Restel on kevään aikana pitänyt henkilöstölle ylimääräisiä koulutuksia turvallisuuteen liittyen. Asiakasmäärät on rajattu puoleen normaalista ja turvavälien noudattamisesta muistutetaan asiakkaita tarvittaessa. Ravintolasaleissa turvaväleistä huolehditaan pöytien sijoittelulla ja opasteilla. Restel myy ruokaa edelleen myös mukaan puhelintilausten, Restis-sovelluksen sekä Woltin ja Foodoran kautta.

– Olemme vaikean kevään aikana pystyneet katsomaan myös tulevaan, sillä suunnitellun mukaisesti avaamme Tennispalatsiin uuden Hemingway’s-ravintolan ensi maanantaina. Upea uusi ravintolamme palvelee sekä helsinkiläisiä että kesän kotimaan matkailijoita, kertoo Backman.

Toinen uusi avaus on Helsingin Jäähallin pääovien eteen huhtikuussa avattu Roslund Drive Thru, joka on tarjonnut mukaan otettavia burgereita kevään ajan. Suursuosion saanut konsepti jatkaa kesän yli ja saa 1.6. vahvistukseksi filippiiniläistä katuruokaa tarjoilevan Petmalu Filipino Kitchenin sekä upean, aurinkoisen terassin.

– Odotamme jo innolla asiakkaita saapuviksi sekä vanhoihin että uusiin ravintoloihimme. Myös henkilökuntamme palaa halusta päästä palvelemaan asiakkaitamme. Teemme kaikkemme taataksemme turvallisen ja iloisen kesäkauden asiakkaille, Backman lupaa.

Puolet koronakorvauksesta henkilökunnalle

Ravintolatoimija Restel jakaa puolet saamastaan koronakorvauksesta koko- ja osa-aikaisesti lomautetulle henkilöstölleen.

– Saatu korvaus käytetään Restelin ravintolatoiminnan jatkuvuuden takaamiseen. Jaamme korvaussumman puoliksi. Eli puolet rahoista yritykselle ja puolet lomautetulle henkilöstöllemme, Backman kertoo.

Korvausrahaa saa yli 1 300 Restelin lomautettua työntekijää. Työntekijää kohden summa on lomautuksen asteesta riippuen noin 100–430 euroa. Eduskunta hyväksyi tällä viikolla tukipaketin koronaviruksen aiheuttamista rajoitustoimista kärsineille ravintola-alan yrityksille. Ravintoloille annettava tuki jakaantuu rajoitustoimia hyvittävään vahingonkorvaukseen sekä työllistämistukeen. Restel saa vahingonkorvausta noin 1,5 miljoonaa euroa, josta puolet jaetaan koko- ja osa-aikaisesti lomautetuille työntekijöille lomautuksen päättymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä.

– Toimimme alalla, jossa tärkein voimavaramme ovat työntekijämme ja sen vuoksi on erittäin tärkeää, että panostamme henkilökuntaamme myös kriisin keskellä. Työntekijöiden huomioiminen on mitä suurimmassa määrin myös satsaus liiketoiminnan tulevaisuuteen, täydentää Restelin HR-johtaja Marika Mäkelä.

Rajoitustoimet ovat vaikuttaneet merkittävästi Restelin liiketoimintaan. Hallituksen päätösten mukaisesti Restelin kaikki ravintolasalit ovat olleet suljettuina ja ruokaa on myyty ainoastaan mukaan tai kotiin kuljetettuna.

– Kevät on ollut kova muiden ravintola-alan toimijoiden tavoin myös Restelille. Olemme esimerkiksi joutuneet sulkemaan kokonaan noin sata ravintolaa, Backman kertoo.

Rajoitustoimet ovat Restelin liiketoiminnan lisäksi aiheuttaneet haittaa myös yrityksen työntekijöille. Mäkelä pitääkin reiluna, että myös Restelin lomautetut työntekijät saavat korvauksen aiheutuneesta tulonmenetyksestä. Rajoitusten purkamisen myötä Restel avaa kesäkuussa suljettuna olleita ravintoloita, ravintolasaleja ja terasseja eri puolilla Suomea.

Lähde ja kuva: Restel


JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

VIRAALI-VIDEOITA



SUOSITUIMMAT

Seiska: Eronneella Niklas Hagmanilla oudot asumisjärjestelyt – asunut vuosia hotellissa

Niklas Hagman asuu Seiskan mukaan hotellissa. Entinen NHL-jääkiekkoilija Niklas Hagman ja ex-missi Piritta Hagman erosivat 12 avioliittovuoden jälkeen vuoden...

Valtteri Bottas jakoi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – ”Etkö anna hänenkään…”

Valtteri Bottas jakoi kuvan rakkaansa Tiffany Cromwellin kanssa pariskunnan yhteiseltä pyöräilylenkiltä. Formulakuljettaja Valtteri Bottas ja hänen naisystävänsä, australialainen pyöräilijä...

MTV: TikTok-käyttäjä ei tiennyt, minkä kanssa pelleili

Mies kuvasi videolle, kuinka hän kosketteli rannalta löytämäänsä outoa otusta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vaarallinen portugalinsotalaiva. Aika ajoin...

Renne Korppilasta eronneen Iida Ketolan jättiyllätys – muuttaa maalle

Iida Ketola kertoo ostaneensa talon maalta. Tilalle naisen seuraksi muuttaa kesäkuussa myös kolme lammasta sekä kanoja. Kampaajana työskentelevä Iida...

Seiska: Helena Koivu vaatii Mikko Koivulta jättisummia

Mikko ja Helena Koivun avioeroa puidaan amerikkalaisessa oikeusistuimessa. NHL-miljonääri Mikko Koivu ja hänen vaimonsa Helena Koivu ilmoittivat vuosi sitten...

Seiska: Heikki Paasonen petti avovaimoaan ja vei kiekkotähden vaimon

Seiskan mukaan suosikkijuontaja Heikki Paasosen, 37, viime viikolla Instagramissa yllättäen ilmoittaman eron taustalta löytyy pettämistä ja kolmiodraama. Paasonen kirjoitti viime...

MTV: Hellekupla poksahtaa pian – säähän täyskäännös jo ehkä viikonloppuna

Suomea on hellinyt viime päivinä kauan odotettu kesäinen lämpö. Taivaalle on kuitenkin pian kerääntymässä synkkiä pilviä. Aina Mustaltamereltä saakka...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje