Riikka luuli saaneensa ihosyövän – totuus saa hymyn huulille


Riikka-niminen nainen on kertonut Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmässä huvittavan tarinan. Syövässä tai edes sen epäilemisessä ei tietenkään ole mitään hauskaa. Riikan selostus ja tapahtumaketjun loppuuntulema on kuitenkin oma lukunsa.

– Säärikarvoja ajellessa huomasin, että jalkaani oli ilmestynyt uusi luomi. Väriltään hyvin tumma, hieman koholla ja kokoakin oli ison nuppineulan pään verran. Koska luomi oli ilmestynyt nopeasti, niin totta kai iski pieni paniikki päälle, että mikähän tämä on, Riikka kuvailee tuntojaan.

Hän olisi suin päin syöksynyt varaamaan ajan lääkärille, mutta myöhäinen ajankohta oli estänyt aikomuksen. Niinpä Riikka oli keskittynyt hakemaan tietoa netistä, niin kuin me kaikki.

– Siinä illan aikana ehdin etsimään paljon tietoa luomista ja niiden muutoksista, ihosyövästä ja kaikesta siihen liittyvästä. Useaan kertaan tutkin ja suurensin ottamaani kuvaa.

Kokeile T-Max-valmistetta 4 viikon ajan (30 kapselia) -50% kampanjahintaan 14,95€ sisältäen postikulut.

Illan päätteeksi Riikka oli paniikistaan huolimatta mennyt saunaan.

– Painelin ihoa luomen ympäriltä, painelin itse luomea ja hupsista, yhtäkkiä luomi olikin kiinni sormenpäässä. Apua, se lähti irti, tuleeko paljon verta, pitääkö lähteä päivystykseen?

Rauhoituttuaan Riikka oli perehtynyt tähän mystiseen ”luomeen”, joka irtoaa aiheuttamatta verenvuotoa. Kyseessä olikin ollut pieni nukkapallero. Koko illan panikointi ja Google-jahti oli siis ollut aivan turhaa. Mutta helpotus oli varmasti aivan yhtä suuri, vaikkei oikeaa aihetta pelkoon ollutkaan.

SUOSITUIMMAT